Rentun Ruusu

Törmäsin täällä klik-klik-klikkaillessani johonkin kukkahoroskooppiin. Mä en ole mikään horoskooppiuskovainen ja varsinkin tollaset väännetyt miksi tahansa muuksi kuin perinteisiin horoskooppimerkkeihin yleensä vaan vituttaa, mutta tää on pakko laittaa tänne, kun menee niin nappiin kuin olla ja voi.

Rentun Ruusu. Jess! Itkettäis melkein jos ei naurattais. It's in the stars, or the plants, or whatever.


Horsma 2.3. - 4.4.
Arkisen tuntuista horsmaa on helppo vähätellä, mutta harva tulee huomanneeksi, kuinka kaunis ja komea se omassa arkisuudessaan on. Hoksaamattomat saavat syyttää itseään, sillä he jäävät paljosta paitsi. Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa. Se pysyy pystyssä kovan vartensa avulla ja nostaa ylpeästi päätään. Horsma tunnetaan myös palokukan tai paloheinän nimellä. Nimet kuvaavat sen kasvupaikkoja, metsien palo- ja hakkuuaukeita, mutta nimitykset kertovat myös tulisesta luonteesta: hiljaisena pysytellyt horsma saattaa yht'äkkiä roihahtaa ja syttyä kukoistamaan sopivan tilaisuuden tullen. Pelkkä rentun ruusu? Ehkä, ehkä ei.
Horsma saattaa itsekin syyllistyä näennäiseen vaatimattomuuteen ja itsensä vähättelyyn. Sen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Horsma tietää arvonsa, tekee itse omat valintansa ja kantaa pystypäin valintojensa seuraukset muiden mielipiteistä piittaamatta. Saat kutsua horsmaa rentun ruusuksi. Mutta älä suutu, jos horsma ei ole mielipiteestäsi kiinnostunut.

Keräyspaperia

Pikkuveljet on parasta. Soitti tänään ihan vaan kysyäkseen, että kun mulla on ne pentuproggikset tulossa, että kääntäiskö hän Hesarin tulemaan mulle pariksi viikkoo. Kun tartteen siihen sanomalehtiä kuitenkin ja se ite on lähdössä Thaimaaseen toksi aikaa. Inana. <3

(Samasta syystä mulle muuten tulee se Turun Sanomat, jota aikasemmin pohdin joskus, että mitvit. Se oli sitten taas mun mummi, joka oli voittanut määräajaksi Turkkarin ja kääntänyt mulle tilauksen. Oli vaan unohtanut kertoa siitä mulle. Sekin on <3. Perhe on joskus paras.)

Tollasen pikkuvelimiehen kun saisi, sellasen mä tarttisin. Kiva ja fiksu ja söpö ja hauska ja huomioonottava ja empaattinen ja sympaattinen olematta tylsä tai nössö tai mitään sellasta. Pitää musta huolta, se jonka aina vaan ajattelen olevan se pieni poika, jonka vaippoja on itekin joutunut vaihtamaan kakarana. Jeps, valitse miehes paremmin, onhan tollasia olemassa paljonkin, I know. Ite sitä tuntuu vaan takertuvan kaikenlaisiin ongelmapesäkkeisiin. Mikä vitun aivokuolio mulla siinä kohtaa mahtaa ollakaan, jolla noihin ratkaisuihin aina päädytään. Syvä huokaus.

Edelliseen liittyen, mä olen nyt tehnyt päässäni ratkaisuja Äksän suhteen. Jonkunhan ne on tehtävä, jos ei aikuinen ihminen ite pysty ja kykene. Mä ratkaisen sitten kummankin puolesta. Enkä kyllä pelkästään oman itteni takia, vaan sen toisenkin. Paria erilaista skenaariota tässä pyörittelen, katotaan sitte kuinka käy.

Bring It On

Oikeesti.

Jos mä sanon, että mä kestän kuulla ihan mitä vaan, niin mikä syy on jättää vastaamatta sillä verukkeella, että en mä, kun sä loukkaannut? Jos ei halua kertoa juttuja, niin voi olla kertomatta vaikka sanomalla, että ei kuulu sulle, en halua kertoa, none of your business tai jotain sellasta, ihan mitä vaan. Kaiken kattavaa ja ei olisi vastaanväittämistä. Mutta helvetti, eikö se nyt sentään ole mun vastuulla sitten kestää se vastauskin, oli se mikä vaan, JOS KERRAN ITE KYSYN? Loukkaantuisin asioista, joihin en mä, eikä se, joka tolla kiemurtelullaan ehkä ajatteli säästävänsä mun tunteita, ei voi edes vaikuttaa. Ei sellasista voi loukkaantua edes, mun ajattelun mukaan. Bring it on vaan, ite mä haluan tietää, ja ite mä kestän. Hyvinkin. Enemmän loukkaa tollasissa tilanteissa se luottamuksenpuute, ettei voi uskoa mun sanaa siitä, että tänne vaan kaikki, ihan just niinku se onkin, sitä mä just tarviin, en muuten kysyis. Puhu suoraan saatana!

Ja toi vastaus sinällään, tai vastaamatta jättäminen, loukkaantumiseen vedoten, siinähän se olikin, all the information I need, beibs. Toisaalta, koska tunnun tietävän kuitenkin, tai ainakin aavistelevan niin lähelle totuutta, ettei sitä kärsi ees kertoa, niin oikeestaan, lämpimiksenihän mäkin kai kyselen. En mä kaikkeen ees niitä sanoja tarvitse, ne vaan sekottaa.

And each time I tell myself that I, well I think I've had enough
But I'm gonna show you baby that a woman can be tough.

I want you to come on, come on, come on, come on and take it!
Take another little piece of my heart now, baby!
Oh Oh Break it!
Break another little bit of my heart now, darling, yeah, yeah, yeah.
Oh Oh Have a!
Have another little piece of my heart now, baby
You know you got it if it makes you feel good

(Janis Joplin - Piece of My Heart)

Rupesin miettimään tota loukkaantumista, millasista asioista sitä loukkaantuu. Joskus vedän herneet esimerkiksi jos jotain tekemääni duunia arvostellaan tahoilta, joilla on ns. varaa arvostella, mutta jotka ei osaa antaa kritiikkiä kehittävästi. Tai sitten sitä arvostellaan tahoilta, jotka eivät itse osaa sinnepäinkään. Mutta että loukkaantuisin? En oikeastaan, menee ohi tollasissakin tilanteissa hyvin nopeeta, kun tietää oman arvonsa ja asemansa. Kaikkein extremein tollanen keissi oli lyttyyn haukkuminen puhelimessa hysteerisen ihmisen toimesta. Puhelu, joka loppui siihen kun tää tyyppi kirkuu tappouhkausta mulle luuriin. En loukkaantunut, mun pesä oli puhdas.

Aidosti mua voi nykyään loukata vaan luottamuksen pettämisellä sellaselta taholta, jolta ei arvaa sellasta olevan tulossa. Se kyllä sattuu ja loukkaa sitten senkin edestä. Ennen oli toisin. Kun on kärsinyt huonosta itsetunnosta ja kaikenmoisista komplekseista siihen liittyen, niin oli helppokin loukata vaikka jollain ulkonäköön liittyvällä tai sellasella. Kyllä on elämä käynyt helpommaksi, kun on oikeesti hyväksynyt itsensä just sellasena kuin on, kaikin puolin mitä siihen kuuluukaan, ja jopa vähäsen tykkää ittestään. Sillon tajuaa, ettei kaikista asioista voi edes loukkaantua, ja hyvin harvasta kannattaa.

Päivän kehu mulle oli tänään sanottu "Sä olet piikki mun perseessä." Ou jees, niin oonki. Sitä se tarviikin.

Turrrrrbo

Eilisen pähkäilypäivän jälkeen tänään on ollut pelkkää äksöniä. Parasta terapiaa, jos ajatuttaa liikaa! I won't, ei se sillä ratkee kuitenkaan, niinkuin ei koskaan ikinä ennenkään.

On siivottu, pyykätty, haettu graduun liittyvää matskua työstettäväksi, viimeistelty harrastustoimintaan liittyvää projektia. Haettu lääkekuuri sitä vitun tautia vastaan (sananmukaisesti :P) ja nyt podetaan niitten takia kuraista vattaa, syöty junk foodia ja hymyilty sen bonarina saadulle vaaleanpunaiselle kokislasille. Show me some pink! Huh, tällasta peruslaiskahkoa tytyä melkein tällanen vauhti hirvittää näin jälkeenkinpäin, mutta on kyllä rätti mutta itseensätyytyväinen olotila nyt.

Kaiken ton lisäksi vielä piiiitkä lenkki rantsussa dogin kanssa, joka heitti talviturkin. Eli siis ui. Mä en. Harmi ettei ollut kamera messissä.

Voiskin esitellä sen dogin. Tossa se on samoissa puuhissa about vuosi sitten keväällä. Samanlaiselta saukolta se tänäänkin näytti.



Mun. <3

(Siitä huolimatta, että se asshole oli levittänyt roskiksen, joka unohtui napata matkaan, ylt'ympäriinsä VASTASIIVOTTUUN kämppään, kun käväsin viemässä muutamaa valokuvaa skannattavaksi. Kyrsikö? No kyllä. Mutta onneks vaan hetken.)

Hallelujah

Ihmisten välinen kommunikaatio, suhteet, ne on niin vaikeita välillä. Vai onko ne mulle vaan? En vaan osaa.

Pienet yökyynelet ennen nukahtamista tuli vuodatettua, kun mietti ajatuksia, että kuinka näennäisesti pienestä isojen ja tärkeiden asioiden menettäminen voi johtua. Ja kuunnellessa Leonard Cohenin/Jeff Buckleyn etc. biisiä (linkin versio Rufus Wainwrightin), joka mun mielestä kertoo just siitä, kuinka vaikeita ihmissuhteet voi ollakaan.

Luottamuspula sucks.

Hallelujah

Well I heard there was a secret chord
That David played, and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do ya?
Well it goes like this
The fourth, the fifth
The minor fall and the major lift
The baffled king composing Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well Your faith was strong but you needed proof
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
And she tied you to her kitchen chair
And She broke your throne and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well baby I've been here before
I’ve seen this room and I've walked this floor
(You Know)I used to live alone before I knew ya
And I've seen your flag on the marble arch
And Love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well there was a time when you let me know
What's really going on below
But now you never show that to me do you?
But remember when I moved in you
And the holy dove was moving too
And every breath we drew was Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well maybe there's a God above
But all I've ever learned from love
Was how to shoot somebody who'd out drew ya
And it's not a cry that you hear at night
It's not somebody who's seen the light
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Update

Päivitystä edelliseen vähäsen.

Logiikka löytyi. Omasta mokasta johtuvaa. Menin eilen kysymään typerän kysymyksen, joka vei pohjaa keskusteluilta joita oltiin käyty ja sillä tavalla mitätöi kyllä sitä suhdetta, joka meillä on. Tiesin, että toinen loukkaantui siitä, otin asioista lisää selvää, koska toi typerä kysymys johtui omasta tietämättömyydestä, pyysin anteeksi ja kerroin mistä virheeni johtui. Kärsin paskoista fiiliksistä typeryydestäni johtuen.

Kommunikaatioprobleema tuli sitten siinä vaiheessa, kun ajattelin, että anteeksipyyntö oli hyväksytty ja selitys olisi ollut riittävä. Mun mielestä mulla oli syytä olettaakin niin. Toinen loukkaantui kuitenkin enemmän kuin tajusin, ja syy/seuraus -hommelit tuli sitten taas esille sen mykkyydessä. Vaikka olishan senkin voinut selkeemmin ilmaista, että sitä nyppii niinkin lujasti.

Sellasta. Tuntuu paremmalta ja ei tunnu. Vituttaa oma moka, mutta sitten taas toisaalta, silti ja niin edelleen, mä haluaisin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että asiat olisi silti voinut toisellakin tavalla hoitaa. Tosin varmaan puolin ja toisin.

Josko keittäis vähän vahvempaa kahvia, ja maitoakin on kauppareissun jäljiltä. Kyllä tää tästä taas.

Elämä on tanssia

Yksi askel eteen ja kaksi-kolme-neljä taakse taas. Vaihtoaskel hyppy. Tanssiminen, sehän on kivaa, kun kuviot osaa ja vauhti on kovaa ja musiikki vie. Mutta uuden tanssin kuviot, ne voi olla vaikeita opetella, varsinkin jos tuntuu ettei niissä ole mitään logiikkaa.

Ja täähän on tietenkin taas Äksä-volinaa. Voi perkele. Ystäviä ollaan, ollaanhan, olethan, pysythän sellasena, pitkään, hyvänä, läheisenä. Joo, olen tietty, I like you! Se on vittu suuri kunnia. My ass. Korva kelpaa kyllä, kun on sen tarve ja on se toiminut takasinkin päin. Kun sille toiselle sopii. Mitä helvetin motiivia on olla ystävä sellaselle, joka ei ole sitä oikeesti kaikissa tilanteissa takasin? Ei edes mitään ylisuuria juttuja, sellasia tekstariin mahtuvia. Se on hajottavaaa ja siksi, se menee pohdintaan.

Piti tavata. Koska näissä tapaamiskiekuroissa on koko ajan ollut ihan hitosti säätöä, sieltä toiselta puolelta, niin kyselin varmistusta, että onko vielä varmasti voimassa. Ei katsokaas tunnu pätevän se, että jos mun mielestä joku asia on jo lyöty lukkoon ja sovittu, niin se toinenkin pitäisi sitä sovittuna. Ja siksi ei tulisi mieleenkään vaan lähteä reissuun niiden omien käsitysten pohjalta, ilman vahvistusta. Mä en aio olla siinä tilanteessa ikinä, että tunkisin väkisin tai vastentahtoa, ja olisinkin ns. kutsumaton vieras, vaikka mut onkin kutsuttu, kuten taas tälläkin kertaa.

Varmistusta ei ole kuulunut, puoleen eikä toiseen, onko ok vai ei. Miksi se saatana ei voi tajuta, että jos nyt sitten ei oliskaan ollut ok, tuli jotain muuta, niin se on vaan ilmoitusasia? Oli se muu mitä tahansa, ja olen mä siitä mitä mieltä tahansa. En mä aio sen elämää ruveta rajoittamaan, se elää ja tekee ja säätää juuri niinkuin haluaa. I can deal with it, vaikka omasta puolesta vähän vois harmittaakin. Kunhan ei säätäis tähän suuntaan enää.

Pakko olla joku kommunikaatio- ja luottamuspulaongelma tässä nyt. Mitä siitä, että saatan olla ihastunut ja se toinenkin sen tietää? Miksei se voi vaan tajuta, että se on mun ongelma for time being, ei sen, ja että ei sen sen takia tarvii kiemurrella ja feidata? Tai tekeekö sen siksi, en edes tiedä. Että voisi olla ja PITÄÄ olla suora. Ainoa vaatimus. Mä tykkään siitä kuitenkin niin paljon ihan sinä ystävänäkin, että jos se on se, mitä sillä olisi tarjota mulle, niin fine. Enemmän kuin tyytyväinen siihenkin olisin.

Tätä säätöä ei vaan jaksais. Kun ei sitä tarvittais. Ei ystävien kanssa tarvitse säätää. Jos tuntuu että tarvitsee, niin get rid of such friends, nehän käy raskaaksi sellaset.

Ja aamukahvikin oli laihaa ja kahvimaito loppu. Vaikka aurinko paistaa, niin mun moodi on synkän pilvinen ja pettynyt. Mutta minäpä se jatkan tanssia vaan.

Terveisiä menneisyydestä

Yksi pieni sähköposti, ja tuntui, että kivi, jonka en edes tajunnut painavan mun sisuksia, olis vierähtänyt pois.

Kuulin eilen, että eksä oli vihdoin viikonloppuna saanut sen koiranpennun Ruotsista. Haave, projekti, joka on ollut vetämässä jo monta vuotta tässä, ja joka aina meni karille joko eksästä riippuvista syistä tai sopivan pennun puutteesta. Mä olin sekotettuna kuvioon lähinnä kontaktinluojana ja yhteydenpitäjänä kasvattajalle, koska eksän ruotsinkielentaito ei ollut mikään häävi.

Pistin sille sähköpostilla onnittelut pennusta, että se sai sen vihdoin. Sehän on ollut hyvin vihamielinen kaikin mahdollisin tavoin eron jälkeen, ja nytkin ajattelin, että en saa vastausta ollenkaan tai sitten jotain haistatteluja taas. Aika epäuskoisin ilmein mä luin sen vastausta, jossa se kiitti onnitteluista, kertoi että pentu on mahtava, ja lopuksi vielä kiitti mua siitä, että mahdollistin penikan saannin ylipäätään. Poks ja kops, kuin oisin saanut halosta otsalohkoon.

Ja sitten, tuli vaan hyvä mieli. Me ollaan nyt varmaan molemmat yli tosta suhteesta. Se on loppuunkäsitelty. Ei tarvii enää vihata. Hyvä niin.

Crying Game

"I know all there is to know about the crying game
I had my share of the crying game..."

Ja niin edespäin.

Paljon olen täälläkin vaahdonnut pelaamisesta ihmisillä. Että mua pelataan ja manipuloidaan ja kusetetaan.

Koira koiran tuntee. Reality Check pisti havaitsemaan, että peluri se olen minäkin.

Mä peruin ne perjantain treffit, sittenkin, vain pari tuntia ennen kuin piti tavata. Ja vielä säälittävällä tekosyyllä akuutista tilanteesta dogin kanssa. Hyi helvetti mua. Joo, vois selitellä lieventäviä asianhaaroja, että ei, ei tehnyt oikeesti mieli mennä, olin ihan koomaväsynyt valvomisesta, muutaman bissen kalsarikänni, puhelimessa mukavien höpöttely ja sen sellanen tuntui vaan niin paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta ennen petiin tuupertumista ja että jos ei taho, niin ei oo pakko. Joo joo.

Motiivit sinne deiteille lupautumisesta nyt oli alunperinkin huterat. Ei mua se tyyppi niin kovasti kiinnostanut, siis silleen oikeesti, vaan enemminkin se olis ollut tarpeeseen, jotta mä olisin saanut peilattua omia ajatuksia ja tuntemuksia ja haettua vahvistuksia tai tyrmäyksiä omille luuloille ja fiiliksille, jota ajattelin tarvitsevani. Mitäs muuta siis kuin peliä. Ja sitten vielä perääntyminen tekosyyllä... Ameeban selkärangalla täällä siis mennään, edelleen. Ymmärrys ja asian hyväksyminen ja tietty sitten, uusien deittien pyytäminen sieltä toisen puolelta, does not make me feel any better. Luikertelen. Tulkittavissa monitahoisesti.

Samanlaisia peliliikkeitä ovat oikeestaan olleet varmaan aika monetkin asiat, joita en oo ennen edes ajatellut sen kummemmin omaksi painolastikseni. Kuten vaikka oman vetovoimansa vahvistamiseksi itselleen tehdyt pikkuflirtit ja puhelinnumeroitten vaihdot ja ylimalkaan heitetyt "Joo, vois vaiks kahvilla käydä joskus" -jutut, vaikka tietää jo sillä hetkellä, että no way kiinnostaa, ei oo aikomustakaan mennä tai olla yhteyksissä. Jopa sopinut tollasten ei kiinnosta -tyyppien kanssa treffejä ja tehnyt ohareita ihan vaan ilmoittamatta mitään. Jättänyt vastaamatta puhelimeen ja yhteydenottoihin. Saanut miehet ostamaan drinksuja pitkin iltaa ja tehnyt oharit vessakäyntiin vedoten. Messengerissä vääntänyt puolivillasta juttua tyyppien kanssa, joista huomaa toisista, että ei hitto, noihan on ihan tosissaan ja haluaa ihan jotain muuta kuin mä, tai siis ylipäätään haluaa jotakin, mutta kuitenkin heittänyt niille aina sillon tällön jonkun vihjauksen siitä, että joo joo, messissä tääkin, vaan jotta ittellä olis luppoaikatekemistä ja juttu ei katkeis. (Ja vielä sortunut selittämään sitä ittelleen liialla kiltteydellä!) Antanut ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Ja noista nettideittipalvelun vedätyksistä, niistä olikin jo juttua... Kun voisi vaan sanoa, että ei, ei mua kiinnosta, sorry. Suoraan ja rehellisesti, silleen kun olen kaikkien hornankattila-ajatusteni kourissa vaikkapa kitissyt Äksää tekemään menneitten parin kuukauden aikana, sillon kun aattelin, että se oli niin.

Perustelu omille peleilleen sillä, että on itsekin joutunut vastaavien uhriksi, ei sekään ole mikään valoakestävä. Eräänlainen kosto viattomille ihmisille omista kolhuista, ei se ole mikään kantava tie kulkea. Kyynisyys ja skeptisyys ja siitä seuraava kusipäisyys ja kylmyys, se on eri asia kuin varovaisuus, vaikka rajoja voi ollakin vaikea määrittää.

No, toi deittityyppi, ei se ota siipeensä tollasesta, sen tiedän. Tuskin myöskään suurin osa, jotka on elämän varrella joutunut mun rattaisiin on menettänyt yöuniaan sen takia. Siten otsikko on vähäsen harhaanjohtava, tuskin nyt kauheesti on kyyneliä vuodatettu munkaan (hähä) takia. Parista hommasta on oikeastikin huono omatunto. Yksi osuu ihan mun omaan nilkkaankin silleen, että vaikka se olinkin minä joka feidasin, rumasti, siksi että pelästyin hommaa omien elämänsotkujeni takia, niin on tullut mietittyä, että sepä olisi saattanut olla vaikka se mun elämäni mies.

Pelurit häviää aina ittekin, jollain tasolla.

Irtiottoja

Unohdiks mä muuten kertoa, että mulla on treffit tänään? EI Äksän kanssa, vaan tää olis nyt sitten se deitti nro 1. , jonka kanssa oltiin sovittu tapaamisesta ennen Äksää ja joka sitten joutui hyllylle, ennen kuin kerettiin edes tavata, kun rupes fiilarit nousemaan liikaakin Äksän suhteen. Oli sillon ymmärtäväinen tilanteeseen ja otti nyt taas muutama päivä sitten yhteyksiä ja kyseli kuulumisia ja lopulta halukkuutta lähteä treffailemaan. Ja mä vastasin sille että joo. Se oli silloin, kun oli kaikkein kovin lokerontarve ajatuksille Äksää koskien, ja siinä sitten ajattelin, että jep, ehkäpä muittenkin uusien "helpommin hahmotettavien" tyyppien tapaaminen voisi tehdä mun ajatuksille ihan hyvää. Irtiotto siitä ajatuskuviosta, joka eniten päätä vaivaa. Etäisyyttä, näkökulmaa ja niin edelleen.

Nyt taas en oo ihan varma, että mitkä fiilikset on edes lähteä deiteille. Mutta en kyllä toista kertaa voi peruakaan, samoihin syihin vedoten, joten menen. Uskoisin, että ihan kiva se on treffata face to face, juoda pari bischee ja silleen. Sen näkee sitten, ja toisaalta, pari tuntia elämästään nyt roikkuu vaikka hellässä hirressä, jos siltä sitten tuntuu, ettei olekaan kivaa.

Tää tyyppihän on se, jonka kanssa sovittiin periaatteessa ihan pelkästä mahdollisesta sekssuhteesta, molemmilla oli omat syynsä sillon ajatella asiasta niin. Sellanen nolo tilanne tässä nyt sitten odottaa, että vaikka siihen suuntaan vieläkin tuntuis asiat luistavan (mitä kyllä vähän epäilen muutenkin, mutta se ei kuulu tähän), niin tänä iltana mun on sille sanottava, että sorry, no go. Mulla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä elämäni eka STD. Tai no, jotkut satiaiset sain muistoksi joskus melkein teininä, mutta ne nyt oli melkein niinku lemmikkejä, ja kun niihin kyllästy, niin koiran loishäätöshampoota vaan kehiin pari kertaa ja that's it.

Jee jee. Ämmä pääsee kolmikymppiseksi luovimaan kutakuinkin puhtain paperein kaikista seksielämän karikoista seksitautien suhteen, ja sitten saa tartunnan taholta, jolta sitä olisi ihan hyvin voinut odottaakin, noin niinkuin sillä kuuluisalla vitun järjellä ajatellen. "No, mutku, siinä nyt vaan kävi niin, ja ei se oo kumin kanssa nii kivaa kuin paljaaltaan, ja seli seli seli."

Taantumus.

Asennekasvatusta

Päivällä oltiin frendin kanssa piknikillä ihanassa auringonpaisteessa Kaivarissa. Nice.

Se on ihan parhautta. Naurettiin ihan kippurassa loppujen lopuksi, vaikka alkuun (tietty!) kelattiin puolin ja toisin kummankin pähkäilyjä, suruja ja murheita.

Sen neuvo mulle asennekasvatukseen oli, että määritä ittelles hinta, 2500 €. Mene jonnekin baariin tyrkylle, ja kun joku tyyppi tulee juttelemaan ja tarjoamaan drinksuja ja sen sellasta (eli suomeksi siis iskemään ja vonkaamaan), niin jossain vaiheessa keskeytä tyyppi ja sano sille, että "Tää sitten muuten maksaa 2500 €, haluuks jatkaa?". Suurin osa äijistähän tietty tollasessa yllätystilanteessa taatusti perääntyisi, hiljaa tai huoritellen, mutta just se, että siinä olis se riski, että joku olisikin valmis maksamaan summan, ja sen hallinta (tilanteen lisäksi nyt tietty muutenkin) olis sitä oikeeta asennetta kohtaamaan ihan mitä vaan. Siitä ei ihan ees päästy lopputulemaan, että mitä sitten, kun on rahat handussa ja pitäis jakaa pesää, mut entä jos ei taho? Mutta asenteella sitten vaan, asenne kantaa! Kuinkahan pahasti sais turpiinsa, jos tyynesti ilmottais, että niin, hei, et kai sä kuvitellu, että tohon hintaan sisältyis pildeekin? Se on vaan mun seura tässä baarissa kun maksaa ton verran! :D

No joo. Mutta asenteella muutenkin mennään. Ja asioitten taas vähän saadessa edes jotain valoa, onkin helpompi määrittää sitä omaa jalansijaa ja sitä kautta taas löytää sitä asennettakin.

What friends are for

Sielunhoitoa tuli saatua siltä ystävältä, josta oon täällä aikasemminkin jutellu. Monta näkökulmaa puolesta ja vastaan mun säätökuviosta. Teki terää.

Mutta sitten taas, enhän mä sille ees kertonut ihan kaikkee mitä kuvioihin liittyy. En vaan pystynyt, kun olis tullut aika kovaa noottia mun mielentilasta ja järkevyydestä, tiesin sen jo etukäteen. Suojelinko mä itteeni vai ketä siltä automaattituomiolta, että "Juokse ja kovaa", joka sieltä olisi ihan taatusti tullut?

No, nää menköön just näihin mun henkilökohtaisten valintojen piikkiin. Jokaisen on tietty itte elettävä niitten kanssa ja kannettava vastuu ittestään ja niin edes päin, ihan sama mitä muut sanoo. Vai meneekö sittenkin vaan sulan tyhmyyden piikkiin? Voi vittu ja pillu ja perse, kun täýtyykin nyppiä niin kybällä taas.

Mietelause:

"Jos sinä hallitset pimeää puoltasi, olet kinky.
Jos pimeä puolesi hallitsee sinua, olet kusessa.
Jos sinulla ei ole vihollisia, sinulla ei ole luonnetta."

Nii-i. Jotain pimeetä puolta tää homma mussa kuitenkin kutkuttaa. Kinky vai kusessa?

Mind Fucking

Mäpäs ihan huvikseni sitten kaivelin vähän noista unista. En tullut kyllä hullua hurskaammaksi. Mutta se nyt tuskin oli odotettavaakaan :D.

"Unisanakirjojen" mukaan esim.

"Vetten ylitykset kuvaavat elämänvaiheesta toiseen siirtymistä. Joskus tummat tyynet vedet voivat kuvata masennustakin. Masennushan liittyy usein elämän kriiseihin, jotka vievät meitä henkisesti eteen päin. Pakottavat kääntymään sisään itseämme päin - masennuksen positiivinen merkitys."

No joo. Masentunut en myönnä enää olevani. Elämänvaiheesta toiseen, se sitten ehkä voisi pitääkin paikkaansa, onhan tässä tapahtunut ja tapahtumassa kaikkea, mikä vaatii siirtymään eteenpäin. Tosin noi vedet oli unessa juuri tummia ja tyyniä. Fuck!

"Vesi kuvaa unissa kaikkea mikä on tunteellista tai feminiinistä. Mysteerinen aine, koska se läpäisee, ylittää ja kiertää kohteet. Vesi kuluttaa kaiken tielleen osuvan. Vesi voi edustaa unennäkijän potentiaalia ja kykyä luoda uutta elämää sisäisten tarpeiden kautta."

Jep jep! Ja kun siihen uimiseen liittyi se kauhea pelko, niin mitäs tää sitten kertookaan musta? Tunnevammainen, pelkää omaa naiseuttaan ja potentiaaliaan? Niin no, voihan se olla. Fuck!

"Vene kuvastaa omaa suhdetta tunteisiin. Veneen pinnalla pysyminen kuvaa tasapainoa tunteiden kanssa, veneen keinuminen tai kaatuminen epävakautta tunteiden kanssa. Vene voi myös kuvata alkavaa parisuhdetta, varsinkin jos veneessä istuu toisen ihmisen kanssa."

I won't even go there, mitäköhän tässä on koko tämä vuosi kelattukaan, jossei just parisuhteitten ja säätöjen aiheuttamia traumoja ja päänsisästä kiehuntaa. Ja se mun unen vene, se oli pienoismalli, jossa ei tosissaankaan voi istua yksin eikä seurassa - ei parisuhteeseen sopiva siis lainkaan, vai? Fuck again. :D

"Delfiini on henkisyyden ja leikkisän puolemme ilmentymä. Intuitiivinen kyky lentää vapaasti ilmassa tai alitajunnan syvissä vesissä. Äly ja henkinen tietoisuus yhdistyvät delfiinissä."

Ja niitähän mä pelkäsin siinä unessa irrationaalisen paljon. Trallallaa, tehkää tulkintaa... Fuck!

"Sisko voi edustaa itseään ja ominaisuuksiaan jos sinulla on sisko. Lapsena jaetaan perheen sisällä roolit jotka muokkaavat jokaisen kasvavan perheenjäsenen kehitystä. Voi olla, että olet käyttäytynyt kuin siskosi tai vaihtoehtoisesti sinun tulisi käyttäytyä kuin hän. Jos sinulla ei ole siskoa, voi hän viitata unessa omiin piirteisiin, joita sinun pitäisi ottaa käyttöön."

No joo, myönnetään. Systeri on "elämänmenestyjä", mä olen ehkä vasta matkalla sinne kaikkien kompurointieni kautta. Vastakkainasettelua ja pätemisentarvetta, joo joo. Puolin ja toisin, kylläkin. Pus pus, sisko, jos tänne eksyt ;). Taas fuck.

Ylläripylläri ei noista teksteistä löytynyt mitään tietokilpailuun, sanomalehteen, kilpailuun ja voittamiseen verrastettavaa.

Jotain yleistä horinaa unien tulkinnasta kun selasi, niin vaikkapa tällasta tuli vastaan:

"Kun Freud katsoo, että uni on olennaisesti toiveen toteutumista, minä taas katson, että uni on spontaani symbolisesti esitetty kuva omasta itsestä ja alitajunnan todellisesta tilanteesta." - C.G. Jung

"Tunnetilat ovat se unien osa, johon vähiten vaikuttaa [vastustuksen luoma sensuuri] ja joka vain voi osoittaa meille, kuinka saada esiin puuttuvat ajatukset. Tämä näkyy vielä selvemmin psykoneurooseissa kuin unissa. Niiden tunnetilat ovat aina ainakin laadultaan oikeita, vaikka on otettava huomioon, että niiden intensiteetti voi kasvaa neuroottisen tarkkaavaisuuden siirtymien kautta." - S. Freud

(Kun taas jonkun teorian mukaan tunnetilat on tulkittava juuri vastakkaisiksi, kuin mitä ne unissa esiintyy.)

"Varsin tavallinen unien vääristymä on tapahtuman lopputuloksen tai ajatuskulun loppupäätelmän esittäminen unen alussa ja tapahtumaan johtaneet syyt unen lopussa. Jokainen, joka ei pidä mielessään tätä unien vääristävää tekniikkaa, tulee olemaan aivan ymmällä, kun hänen pitäisi tulkita uni." -S. Freud

Ja jos siis ton viimesen mukaan mennään, niin mähän voitin sen tietokilpailun -> eli mä olen voittaja! Aivan sekaisin, mutta voittaja kuitenkin...

Antaa olla, kaipa se lopputulos on sitten vaan se totally fucked up. :D

Outoja unia

Oon nyt pari kertaa nähnyt ihan kummallista unta, jonka jostain syystä muistankin vielä herätessä. Pitkään aikaan en ole uniani muistanutkaan, vaikka kaipa niitä silti näkee.

Tuo uni ei ole varsinaisesti painajainen, mutta jotenkin ahdistava tunnelma siinä on, loppupuolella varsinkin. En tiedä uskoisko sitä unien selityksiin, että mitä niistä voi tulkita omasta päänsisällöstä, mikä vaivaa ja niin edelleen, mutta tarttee melkein yrittää ottaa tosta selkoa, että olisko edes jollekin sen elementille olemassa selvitys, niin härö se on. Ja ennen kaikkea se, että oon nähnyt saman unen suunnilleen identtisena kahdesti. Taidan vissiin olla sekoomassa kaikesta kelailusta, jota on tänä vuonna tullut tehtyä varmasti enempi kuin olisi terveellistä. Joku virtapiiri on aivoista kärähtänyt, no doubt.

Uni menee kutakuinkin siten, että alussa joku pitää mulle ja suurinpiirtein mun systerille (eihän unissa koskaan mikään paikka tai henkilö tai niin edelleen ole ihan justiinsa, ne on aina jotenkin modattuja versioita - niin että tunnistaa, mutta toisaalta taas ei sinne päinkään) jotain tietokilpailua, tai testiä sanomalehden kokoisesta julkaisusta. Monivalintatehtävillä. Ensin on systerin vuoro yrittää vastata kysymyksiin, ja periaatteena on se, että niin kauan saa jatkaa vastaamista, kun osaa vastata oikein. Systeri sitten juuttuu johonkin kysymykseen pohtimaan vastausta, ja minä kihisen kuin joskus ala-asteella, kun tiesi oikean vastauksen, ja oli pakko päästä pätemään opettajan silmissä ja keräämään irtopisteitä, kun joku toinen vastasi väärin. Lopulta kun oikein kiemurtelen siinä ja annan ymmärtää, että mä tiedän, mä tiedän, siirretään vuoro mulle. Vastaan oikein, tietty, koska tiesin sen vastauksen, ja kauheen omahyväisenä (hyi yök) teen sitten koko testin loppuun, systeri ei saa enää vastausvuoroa ollenkaan. Ja koska kyseessä oli kilpailu, mä voitan ihan suvereenisti. Myhäilen itseäni täynnä olevana, vaikeeta olla hymyilemättä ja vähän edes ajattelematta, että kuinka veetun hyvä mä taas olinkaan (sormet kurkkuun).

Sitten ihan irrationaalisesti se sama tyyppi (jonka henkilöllisyyttä en pysty hahmottamaan), joka meille piti tietokilpailua, vie meidät meren rantaan. On kauheen harmaata ja sateista ja sumuista, oikeen sellanen surullinen ilma, mutta kuitenkin kesä, sillä mennään uimaan. Siellä on menossa joku eksperimentti delfiineille (ja siis Suomessa ollaan :D), jossa purjeveneen pienoismalli hukutetaan kauko-ohjattavan avulla, ja tarkoitus on seurata niitten reaktioita. Miten me liitymme siihen, ei haisua, mutta kun näen, että pienoismalli alkaa uppoomaan, niin mulle tulee pakkoreaktio uida sinne ja pelastaa se hukkumiselta, ja tohon sekottuu taas vähän kilpailuviettiä ja pätemisentarvettakin, eli sinne olis pakko ehtiä ennen systeriä, vaikka en edes tiedä, onko sekin uimassa sinne vai ei. Siihen liittyy myös ihan törkee pelko, sillä mua inhottaa unessa tieto niistä delfiineistä, jotka myöskin ovat lähestymässä sitä uppoovaa laivaa. Yritän tsempata itteeni tiedolla, että ei delfiinit tule ihmisen iholle ja väistävät ja niin edelleen, mutta koko ajan lähestyessä paniikki kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi, ja uni loppuu siihen, kun ainakin mietin sitä, että teenkö uukkarin ja uin takasin. En siis tiedä miten uni loppuu. Mutta ah-dis-taa, enkä tiedä edes että miksi. Selkeissä painajaisissa on sentään aina selvästi syyt havaittavissa, että miksi ne tuntuu inhoilta.

Kyllä mä pystyisin tosta vetämään sellasen oman keittiöpsykologisen päätelmän, että huono itsetunto -> pätemisen tarve, vesielementti
-> epätietoisuus, uinti"kilpailu" -> yhdenlainen kilvoittelu elämässä nyt vaikka näissä perseen tunnekuvioissa, pelko on aika yksiselitteinen, ja liittyy aika moneenkin asiaan elämässä ja niin edelleen. Delfiineille en oo keksinyt mitään selitystä. :P Mutta; en ala kyllä nyt tästäkin runkuttamaan mun aivoja, täytyy perehtyä unien tulkintaan ja kattoa sitten, että löytyykö sieltä mitään.

Toivottavasti toi uni ei toistuisi kovin usein silti, se on ahdistava, vaikka ei näin kuvailtuna kuulostakaan yhtään miltään. Eivät ole olleet hyviä aamuja noi kaksi ton unen jäljiltä.

"Jäikö sua vaivaamaan joku?"

Vastasin, että ei jäänyt.

Että jos tilanne olisi ollut mun liian nopeitten (taas kerran) johtopäätösten mukainen, niin olisi vähän vaivannut. Johtopäätösten, joita pää pyöritti punaisena pikkuirtiotossa siitä tilanteesta, koirien kanssa ulkoillessa, jossa oli keskityttävä hengittämään syvään ja rauhallisesti ja kiellettävä itteltään ylireagointi ajatuskuvionkin mukaiseen mahdollisuuteen. Eihän mulla ole "oikeutta" sellasista ylireagoida, ei mitään syytä ajatella edes siihen suuntaan. Noi ajatuskuviot ei ehkä olleet ihan niistä syistä, kuin se toinen ehkä ajatteli, mutta olisi vaivannut, sen myönsin sillekin. Mutta mitäs sitä ittellensä valehtelemaan, vaivaa kyllä nytkin. Syyt on ihan erilaiset ajatuskuvio ykköseen verraten, mutta vaivaa. Helevetisti. Ehkäpä vieläkin enempi, jos eka ajatuskuvio olisi ollut se, joka olisikin ollut se tosi. Ja se on kaikki ihan mun oma vika. Johtuu pitkälle ihan juuri noista mun omista ajatuskuvioista ja tarpeesta kehitellä niitä, sen sijaan että olisi vaan kärsivällinen ja odottelisi ja kattelisi. Turhaan kun niitä kehittelen joka tapauksessa, koska pieleen menee selkeesti koko ajan kuitenkin. Uudet aivot tai ainakin uudet kaavat, millä kelata asioita, tilauksessa. Tai sitten mun on vaan psyykattava itteeni aktiivisesti olemaan ajattelematta asioita ollenkaan. Not possible, though.

Mutta ehkä peruutetaan vähän, että lukijatkin pysyy jotenkin kyydissä, että mistä mä horisen. Äksästäpä tietenkin, mistäs muusta. Niinkuin tuolta aikaisemmasta postauksesta oli luettavissakin, mein kommunikaatio/suhde/säätö/vääntö/sutina/kutina, you name it, siirtyi uudelle levelille. Eteenpäin ja syvemmälle, luottamukselliseksi ja avoimemmaksi, kaikenlaisista Äksästä (etupäässä) johtuvista syistä johtuen. Loverboy -nimikkeen alla tapahtuva aktiviteetti loppui ennen kuin se alkoikaan. Pelkkää seksiä -termiä ei voida kyllä palata käyttämään, ennemmin sitten jää tekemättä se seks ja jää vaan se joku muu. Eihän sitä kai ole voinut periaatteessa käyttää tähän astikaan, koska kuten sanottu, never happened, oli olemassa vaan juttujen tasolla, ennen kuin tilanteet taas keikahti tähän uuteen suuntaan. Nyt mulle kerrotaan asioita, periaatteella kaikki. Kiitän tietenkin kunniasta, myönnän häpeäkseni erehtyneeni niin monessa asiassa, josta on tullut toista syytettyä, ja olen hyvin helpottunut ja tyytyväinen tilanteeseen. Mutta sitten taas, se hetken yllä ollut etäisempi lähestymistapa, muuri ja teflon, oli omalla tavallaan helpompi käsitellä. Ehkä se olisinkin ollut minä, joka niitä muureja olisi tarvinnut pidemmänkin aikaa, vaikka niitten olemassaoloon sieltä toiselta puolelta aika rajusti skitsahdinkin. Tunnevamppi, minä, olenkohan, kun tuntuu, ettei mikään ole sittenkään hyvä, missään en oo varma mistään sen enempää. Voi kyynel. No mutta, elähän vaan ämmä omien heikkouksiesi kanssa ja niin edelleen, ei siitä voi oikeesti muita syyttää, niinkuin olen tupannut tässä vähän tekemään viime aikoina(kin). Jos joku tyyppi toimii ja käyttäytyy niin eri tavalla kuin mun elämässä kukaan aikaisemmin, ei se ole sen tyypin vika, vaan ihan oma valintani, että miten siihen suhtautuu ja haluaako suhtautua ylipäätään.

Oikeastaan tarvisin vaan aimoannoksen lisää kärsivällisyyttä. Mutta sitten taas, mitäpä jos se on aina ollut niin, ettei kärsivällisyydellä ole tällaisten pähkäilyitten kanssa tullut yhtään mitään? Omat fiilarit kuolee ja tukahtuu pois, jos niitten tarttee liian kauan odottaa? Toisaalta, onhan se niinkin, että kuoleehan ne sitten kuitenkin, palaa vaan ehkä loppuun nopeammalla liekillä, jos ei tarvitse olla kärsivällinen. Ojasta allikkoon, vai mihin, who knows. Vastaus on tietenkin, että ei kukaan tiedä, eihän koskaan. MIKSI mä sitten aina välillä saan tällasen tuli perseen alla -olon aikaseksi tässä tilanteessa, miksi en voi vaan olla lunki. Perkele.

Lisää twistiä tilanteeseen tuo nekin päätään nostavat itsetutkiskelut, että mitä MINÄ sitten loppujen lopuksi haluan tästä. Ehkä tämä kärsivällisyyden pakkorako on siis loppuviimeksi ihan hyvä juttu, kai tollasetkin ajatukset voisi olla ihan ok käydä omassa päässään läpi ennen kuin syöksyilee. Ehkäpä se "vaatimus" asioitten mukaan heittäytymisestä ja aika paljon suoraviivaisemmasta etenemisestä onkin joku mun muuri, johon takerrun, koska tunnen sen kuvion, voin olla siinä "turvassa" ja tietää mitä on tapahtumassa. Vahva mahdollisuus.

Kuinka tahansa, ystävyys on aina voitettu asia. Olen siis kuitenkin voittaja.

Miksi maailmassa on lakeja?

Kerran keskusteltiin yhden tyypin kanssa siitä, että miksi maailmassa on pakko olla lakeja. Se paasasi kaikesta sopimusetiikasta ja kulttuuriin sidoksissa olevasta moraalista ja niin edelleen. Kuten usein mun kanssa, koska on välillä pakko vääntää ihan vaan vääntämisen ilosta, niin saatiin melkein riita aikaiseksi, vaikka periaatteessa oltiin ihan samaa mieltä. Ja mun argumentitkin meni hihojen palamisen myötä sellaselle "järkevälle" tasolle, kuin: "Koska maailmassa on niin vitusti tyhmiä ihmisiä, niin on ihan pakko olla lakeja, eihän siitä tulis mitään, jos ne sais ite päättää mitä ne tekee.", ja sen sellasta brillianttia.

Jep. Kyllä siltä monta kertaa oikeesti tuntuukin. Nettideittipalvelun salaisesta maailmasta vaikkapa poimintoja. Ei vaan kyllä aina pysty edes ymmärtämään, että MITÄ ihmisten päässä aina liikkuukaan. Vai liikkuuko siellä mitään. No mutta, onhan tollanen monimuotoisuus varmaan toisaalta rikkaus, jokaiselle jotakin ja niin edelleen. Onneks saa itte kuitenkin päättää, vapaassa maailmassa.

Ärsylistalla ovat muunmuassa maamme maahanmuuttajapopulaatio. Onko se vaan kielimuuri, vai onko ne OIKEESTI kaikki ihan vatipäitä? Ennustettavia ainakin, samaa kaavaa toistaa ja toistaa, vaikka tyyppi oliskin eri. "Hi beautiful lady, i want your friendship." Kun kieltäytyy kohteliaasti, ja joskus jopa perustelee, että miksi, alkaa ruikutus: "Please don't say that, i feel love with you, you are close to my heart, i want to be with you." etc. Tossa vaiheessa alkaa jo naurattamaan, rakastuin sun valokuviin, way to go! Seuraava viesti onkin sitten AINA jotain: "You are rasist that's why you don't want to be with me. Sorry you think that the finnish people gods but its a pity." Joopa. Elä vaan ja kehity rauhassa tasapainoiseksi ihmiseksi ja onnea vaan elämääsi omiin harhaluuloihisi takertuen. Tekis mieli sanoa, että taatanan mutakuono rättipää, mutta en sano, koska en ole se rasisti. Tai taisin sanoa jo. Hups.

Hiukan kulmakarvoja kohottaa ja pistää hihityttämään myös tyypit, jotka oman kertomansa mukaan ettii jotain tositarkoituksella, hyvää ja kaunista, kestävää ja pysyvää, henkistä yhteyttä ja sielujen sympatiaa. Ja sitten lähestyvät viestillä, jossa ehdotellaan yhdessä runkkaamista, webcam-sessioita ja sen sellasta, osaatte varmaan kuvitella. Tai better yet, lähettävät viestin, jossa erityisesti alleviivaavat noita edellä mainittuja arvoja ja kertovat ittestään laveasti kehuen, miksi olisivat juuri sopiva mies mulle, mutta viestin pisin kappale kertoo hyvin yksityiskohtaisesti kuvaillen siitä, että millanen kyrpä tyypillä on ja miten se toimii ja miten sitä käytetään. Juu, on seksillä keskeinen rooli tietty toimivassa parisuhteessa, mutta hei, too much information noin niinku itsensä esittelyyn! Saisko se jäädä sille "otetaan sitte selvää, jos tuntuu siltä että kiinnostaa" -osastolle. Tai no, tollasen elukan kanssa tuskin "pääsee" sitä edes mittailemaan ja kokeilemaan, kertoohan toi aika karua kieltään siitä, että millä tollanen tyyppi ajattelee. Jos vähän edes aivoilla välillä, pliide!

Omaa luokkaansa on mun kestoihailija, joka ei vaan tunnu muistavan sitä, että ihan eka viesti, jonka se mulle lähetti, sisälsi vain kysymyksen, että ottaisinko siltä suihin, jos se sivelisi suonikkaan kyrpänsä kerroksella paskaa. No, minäpä kohteliaasti kieltäydyin kunniasta, ja sen jälkeen on kyllä huvittavaa saada tasasin väliajoin siltä viestejä, joissa se esittelee itsensä uudelleen ja uudelleen luotettavaksi, reiluksi, rehdiksi, huumorintajuiseksi, kivaksi ja tasapainoiseksi tyypiksi, jotta treffattaisko. Ja vetää sitten aina ihan törkyset herneet kaikkien mahdollisten huorittelujen kera, kun kerron, ettei mua edelleenkään kiinnosta se paskanen kikkeli. Vaan palatakseen pienen ajan kuluttua taas esittelemään itsensä - muisti hyvä mutta lyhyt. Toi kuvio on toistunut sellaset 6-7 kertaa, ja mulla on ollut profiili tossa mestassa alle kolme kuukautta :D.

Toplistalle kärkeen kiilaa suurimman "Say what?" -reaktion aiheuttanut tyyppi, joka lähestyi profiiliani jo ekassa viestissä kysymällä, että haluanko lapsen? Koska muhun iskee aina se vittuilupiru tollasten äärimerkillisten tyyppien kanssa (ja taitaa se iskeä monta kertaa ihan ei-niin-merkillistenkin tyyppien kanssa, eli olen siis vittumainen usein), niin pitihän tota lähteä tietenkin höykyttämään, että joo, periaatteessa kyllä. Tämä surullinen, kuvattoman profiilin omaava hahmo vaan oli ihan tosissaan; se tekis mulle lapsen, jonka kohtalosta mä saisin ihan ite päättää, jotta maksaisko hän elatusapuja vai haluisinko pitää ihan ittelläni, ja että hänellä on hyvät geenit ja saisin taatusti terveen lapsen (missäköhän toikin tyyppi on ollut peruskoulun bilsantuntien aikaan?). Kun kerroin taas vähän faktaa siitä, että no joo, lapsi siis joskus olis ihan jees, mutta että mä nyt vielä naiivisti takerrun sellaseen unelmaan, jossa olis toi parisuhde eka, ja sitten vasta jälkikasvua, ja muutenkin, että elämäntilanne ei välttis just nyt oo paras mahdollinen pukata kersaa maailmalle ja että ylipäätään, mun kanssa petiin pääsee vaan jos päänsisäset aallot kolahtaa edes auttavasti samalle taajuudelle, niin tää tyyppi tarjos vastaukseksi treffejä, jossa voisin tarkastella hänen alastonta bodiaan, jotta voisin vakuuttua siitä, että onko kemiaa ja että hänellä on ne hyvät geenit. Ou jeeee! Ei olla tavattu.

No joo. Voishan sitäkin tietty hiukan pohtia, että kuka se tyhmä ja vajukki ihminen sitten loppujen lopuksi onkaan, kun mun nettideittailun ihan parhautta on, yhtä irl-helmipoikkeusta ja kahta ihan "OK"-tyyppiä, joiden kanssa ihan oikeesti joskus suunnitteli tapaavansa, kun saa höykyttää ja vittuilla ja nauraa noille omasta mielestään ei ihan täysii käyville tyypeille. Aika perseestä olevaa yhdenlaista ihmisten hyväksikäyttöähän tuokin. Ei välttämättä kerro musta mitään positiivisia asioita. Täytyy toivoa, että noi tyypit on sitte edes niin tyhmiä, että ne ei tajuu sitä, että niitä käytetään hyväksi. Armeliasta multa, eikö?

Hahmotushäriö

Onpas taas sekavaa.

Tilanteet muuttuu kauheella vauhdilla ja mä en ihan pysy perässä. Vähän vaikeeta taas yrittää hahmottaa, että mihin tää kaikki viekään. Mutta toisaalta, niin se kai nyt elämässä on ylipäätään, ei sen kulusta voi tietää kuitenkaan, vaikka kuinka yrittäis suunnitella ja hahmotella. Tietenkin voihan sitä aina takertua niihin pläneihin kouristuksenomaisesti, mutta sitten se vasta pieleen meneekin; joko vois sanoa, että jää elämä elämättä kokonaan tai sitten on yksi hukassa oleva ihminen lisää, jos suunnitelma ei toimikaan. Joten, hapuillaan tässä sitten vaan eteenpäin - kai mä jossain vaiheessa taas törmään johonkin sellaseen, jonka avulla itekin pystyn vähäsen määrittelemään, että missä mä oon ja mitä tapahtuu.

Pinnasta kaavittiin teflonit kertaheitolla. Luovuinko niistä liian helposti, en tiedä, mutta ne on mennyttä enivei. Vähän tää vereslihafiilis hirvittää kyllä.

Mun mantra "tieto lisää tuskaa" on myös vähäsen keikahtanut päälaelleen. Kyllä se tieto näköjään helpottaakin, mutta tietenkin, toi taas mukaan noita edellä mainittuja pinnotepulmia ja siitä seuraavaa pähkäilyä. Kuin myös morkkista asioista, joihin oikeestaan en ole edes syyllinen. Sellastenkin ihmisten suuntaan, joita en edes tunne... Joten en mä kai sitte tosta luovu, pitäähän se tavallaan paikkaansa vieläkin.

Kyllä taas meinaa pää poksahtaa, mutta silti - mä olen merkillisen onnellinen. Joo, mähän sanoin, että sekavaa! :D

Korneja biisinsanoja taas

Tällästä sisällyksetöntä biisinsanojen bloggausta taas, mutta mitä sitä hyvää muotoilemaan enää uudelleen. Osuu vaan just eikä melkein. Mutta se siitä, for good.

Aerosmith - Cryin'

There was a time
When I was so broken hearted
Love wasn't much of a friend of mine
The tables have turned, yeah
Cause me and them ways have parted
That kind of love was the killin' kind
Now listen
All I want is someone I can't resist
I know all I need to know by the way that I got kissed

I was cryin' when I met you
Now I'm tryin' to forget you
Love is sweet misery
I was cryin' just to get you
Now I'm dyin' cause I let you
Do what you do - down on me

Now there's not even breathin' room
Between pleasure and pain
Yeah you cry when we're makin' love
Must be one and the same

It's down on me
Yeah I got to tell you one thing
It's been on my mind
Boy I gotta say
We're partners in crime
You got that certain something
What you give to me
Takes my breath away
Now the word out on the street
Is the devil's in your kiss
If our love goes up in flames
It's a fire I can't resist

I was cryin' when I met you
Now I'm tryin' to forget you
Your love is sweet misery
I was cryin' just to get you
Now I'm dyin' cause I let you
Do what you do to me

Cause what you got inside
Ain't where your love should stay
Yeah, our love, sweet love, ain't love
'till you give your heart away

I was cryin' when I met you
Now I'm tryin' to forget you
Your love is sweet misery
I was cryin' just to get you
Now I'm dyin' just to let you
Do what you do what you do down to me, baby, baby, baby

I was cryin' when I met you
Now I'm tryin' to forget you
Your love is sweet misery
I was cryin' when I met you
Now I'm dyin' cause I let you
Do what you do down to , down to, down to, down to
I was cryin' when I met you
Now I'm dyin' to forget you
Your love is sweet
I was cryin' when I met you

(Biisi taas kuultavana linkin takana tuolla: ->
http://www.youtube.com/watch? )v=yROJuGAY0KI

Tekstiviesti

"Tiedätkö mietin eilen illalla, et olet kullan arvoinen ystävä. Mitä enempi ajatusta mietin sitä enempi keksin hyviä syitä siihen että pitää muistaa se sinulle sanoakin.. Sitäpaitsi nykyään on niin harvassa ne suorat ihmiset jotka sanovat asiat niin kuin ne omassa mielessään ajattelevat ja ehkä eniten arvostan juuri sitä. On mukavaa kun olet ystäväni!"

Tällaisen aamuherätyksen sain tänään. Voiko ihminen siis olla mitään muuta kuin iloinen tällaisen jälkeen?

Toi tuli siltä frendiltä, josta aikasemminkin olen täällä blogissa vähäsen jutellut. Ollaan tunnettu vasta vuoden alusta, eli hyvin lyhyen aikaa. Ja se on sellanen ihminen, jonka ensiarviolla arvioin jotenkin niin erilaiseksi ihmiseksi kuin minä, että ajattelin, ettei sen kanssa ehkä pintaa syvempää ystävyyttä edes muodostuisi. Mutta väärässä olin (taas kerran); siitä on tullut niin tärkeä ja rakas ihminen mulle. Jalokivi, aarre, lottovoitto ja mitä tahansa tollasta arvokasta kuvaavaa. Se joutui valitettavasti sotketuksi korviaan myöten mun ja eksän skitsoon eroon, ja sehän olikin varsinaisesti eksän kaveri ennen tota prosessia. Eksä teki sillekin sittemmin paskat ja käänsi sille selkänsä, koska kuuli, että se on munkin kanssa tekemisissä, ja sen oli pakko katkaista kuulemma kaikki välit niihinkin ihmisiin, joilla on mitään kytköksiä muhun. Ihan törkynen angsti kyllä sillä ihmisellä musta. Voi voi, taisin aiheuttaa sille aika syviä haavoja, vaikka ne haavat se kyllä kehitti pitkälle ihan omassa päässään. Ja kun ei niistä edes voitu keskustella, niin se takertuu niihin haavoihin ihan omasta tahdostaan. Kai sen on pakko, jotta se voi olla edes auttavasti varma siitä, että teki oikean päätöksen oikeilla perusteilla, ja on nyt onnellisempi elämässään. No joo, täytyy kyllä tähän lisätä, että en mä mikään pulmunen ollut, ja syyt kyllä eksän harhaluulojen syntymiseen tajuan. Asiat ei kuitenkaan ollut oikeesti niin mustavalkoisia, kuin se päätteli, ja se syyttää mua monesta sellaisestakin asiasta, joissa ei ole totuutta edes nimeksi.

Mutta alkaa olla ihan sama. Kun mulle oli eka mennyt jakeluun, että mein suhde on ohi, niin kaipasin sitä ihmistä ihan törkysesti vaikka ihan ystävänä. Kenenkään kanssa en oo ikinä ollut niin samalla aaltopituudella jutuissa kuin sen kanssa, vaikka mielipiteet monissa asioissa saattoi mennä ristiinkin. Noita jutteluhetkiä kaipasin, jopa enempi kuin sitä suhdetta. Eipä tuo homma varmasti muuksi olisi muuttunut vieläkään, mutta liikaa kaikkea rumaa puolin ja toisin on tapahtunut tässä eron tiimellyksessä, jotta tuskin me enää koskaan vaihdetaan sanaakaan. Toiveet ystävyydestä voi siis heittää, vaikka se ei mun mielestä ollut mitenkään mahdoton ajatus ja oltiin siitä kyllä vähän niinkuin puolin ja toisin "sovittukin", sinä aikana kun seurusteltiin, koska noi tuntemukset aaltopituuksista ja sielujen sympatiasta oli molemminpuolisia. Että jos joskus erotaan, niin yhteyksissä pysytään joka tapauksessa, koska täysin ilman sitä toista ihmistä ei halua elää kuitenkaan. No, toisin kävi, ja alkaa mustakin tuntumaan ihan ok jutulta. Turha jossitella enää sellasen perään, mikä on mahdotonta. Ja ton edellisen tajuaminen ja hyväksyminen on avannut silmät myös siihen, että aika paljon kaikkea hyvääkin tää ero on jo tuonutkin tullessaan. Kokonaisuudessaan alkaa saldo olla jo positiivisen puolella.

Mutta takaisin asiaan. Hyvä päivä tänään:

Tuo frendi ja sen kauniit sanat <3

Aurinko paistaa <3

Tänään (kai?) deitit loverboyn kanssa <3

Toi "kai" on ainoo asia, joka pikkasen meinaa kaivaa, mutta ei anneta senkään häiritä. Selvinnee sekin.

Euroviisuhuumaa

Löysin tänään netistä euroviisuradion. Jeees!! Mussa sykkii kyllä jossain sopukassa sellanen ruåtsalainen håmppelisydän, mä olen ihan yhtä varauksettoman ihastunut euroviisukamaan vuosien varrelta, kuin tuo em. kansanryhmä, joka on genren ehkä näkyvin fanittajajoukkio. :D

Tolta kanavalta tuli just yksi ihan rakkaimmista biiseistä ikinä, euroviisu sekin. Pakko laittaa sanat tähän, ne on vaan niin kauniit. Tulee aina pappan naama mieleen, kun tuota kuuntelee. Siellä se jossain on, enkelinä. <3

Jill Johnson - Kärleken är

Här, i den stilla gryningen
Kan jag känna, allting andas igen
Dom tunga molnen,
drev iväg med vindarna
Inga tårar ifrån himlen
blir till regn
Vi hör orden i en sång,
som finns kvar här i våra hjärtan
Nu, i lugnet efter storm

En ängel flög förbi,
Mot himmelen så fri
Men hon lämnade sitt leende
på vår jord,
Som en sol som värmer oss
Och som en himmelsk stjärnebloss
Så vi kan betrakta livets
skeende - med en tro:
Kärleken är

Och när natten sänker sig
Är vi trygga i varandras
andetag
En vind, som smyger sig
hit in, bär en doft
utav vilda rosor

En ängel flög förbi,
Mot himmelen så fri
Men hon lämnade sitt leende
på vår jord
Som en sol som värmer oss
Och som en himmelsk stjärnebloss
Så vi kan betrakta livets
skeende - med en tro:
Kärleken är


(Biisin voi kuunnella tuolta:
http://www.youtube.com/watch?v=rrYfnjQVoUU )

Hyvää yötä ja huomenta

Tollaset fiilikset vähäsen. Vappu alkaa vasta poistumaan elimistöstä. Velvollisuuksien jälkeen vaan viettänyt aikaa punkan pohjalla torkkuen - on ollut kohtuu hyytyneet olot tänään. Zombi. Hitto, krapulat kyllä on pahempia kun nuorempana.

Muuten on sellasia hellyystuntemuksia oikeestaan melkein kaikkia ihmisiä kohtaan; kaverin kanssa tossa just juteltiin maratonit, se on niin ihana ihana ihana, ja lässytin sille kaikkii tykkäämishommeleita. Äksälle oli pakko laittaa hyvän yön toivotukset. Parille "kahvikutsulle", joita olis vetämässä vaikka miten, jos vaan lähtis, vastailin kanssa ilman juurikaan vittuilua, joka on vähän sellainen mun TM (miksiköhän muuten olenkin niin vittumainen useasti, hmmm). Monille joitten kanssa en oo ollut yhteydessä pitkään aikaan, kirjottelin just meilejä kuulumisista, ja jopa käväs päässä, että kirjottaisko eksällekin vähäsen, mutta siinä meni sittenkin raja. Ei jaksa sitä marttyyripaskaa sittenkään, mitä sieltä kuitenkin tulee takasin. Ei se vaan osaa suhtautua varmaan edelleenkään, vaikka se ite nää päätökset tekikin, joten olkoon sitten takertuneena omiin harhaluuloihinsa, jos se ne tarttee panssarikseen. En mä kyllä sillekään mitään pahaa oikeesti toivo, päinvastoin. Onhan se kuitenkin aika mahtityyppi monellakin tapaa, vaikka meidän loppu olikin ihan shittiä.

Todistettavasti viuna pehmittää päätä ja näköjään sydäntäkin - on ihan sellanen maailmoja syleilevän lempee olo koko kaikkea olemassa olevaa kohtaa, kutakuinkin. :)