Bring It On

Oikeesti.

Jos mä sanon, että mä kestän kuulla ihan mitä vaan, niin mikä syy on jättää vastaamatta sillä verukkeella, että en mä, kun sä loukkaannut? Jos ei halua kertoa juttuja, niin voi olla kertomatta vaikka sanomalla, että ei kuulu sulle, en halua kertoa, none of your business tai jotain sellasta, ihan mitä vaan. Kaiken kattavaa ja ei olisi vastaanväittämistä. Mutta helvetti, eikö se nyt sentään ole mun vastuulla sitten kestää se vastauskin, oli se mikä vaan, JOS KERRAN ITE KYSYN? Loukkaantuisin asioista, joihin en mä, eikä se, joka tolla kiemurtelullaan ehkä ajatteli säästävänsä mun tunteita, ei voi edes vaikuttaa. Ei sellasista voi loukkaantua edes, mun ajattelun mukaan. Bring it on vaan, ite mä haluan tietää, ja ite mä kestän. Hyvinkin. Enemmän loukkaa tollasissa tilanteissa se luottamuksenpuute, ettei voi uskoa mun sanaa siitä, että tänne vaan kaikki, ihan just niinku se onkin, sitä mä just tarviin, en muuten kysyis. Puhu suoraan saatana!

Ja toi vastaus sinällään, tai vastaamatta jättäminen, loukkaantumiseen vedoten, siinähän se olikin, all the information I need, beibs. Toisaalta, koska tunnun tietävän kuitenkin, tai ainakin aavistelevan niin lähelle totuutta, ettei sitä kärsi ees kertoa, niin oikeestaan, lämpimiksenihän mäkin kai kyselen. En mä kaikkeen ees niitä sanoja tarvitse, ne vaan sekottaa.

And each time I tell myself that I, well I think I've had enough
But I'm gonna show you baby that a woman can be tough.

I want you to come on, come on, come on, come on and take it!
Take another little piece of my heart now, baby!
Oh Oh Break it!
Break another little bit of my heart now, darling, yeah, yeah, yeah.
Oh Oh Have a!
Have another little piece of my heart now, baby
You know you got it if it makes you feel good

(Janis Joplin - Piece of My Heart)

Rupesin miettimään tota loukkaantumista, millasista asioista sitä loukkaantuu. Joskus vedän herneet esimerkiksi jos jotain tekemääni duunia arvostellaan tahoilta, joilla on ns. varaa arvostella, mutta jotka ei osaa antaa kritiikkiä kehittävästi. Tai sitten sitä arvostellaan tahoilta, jotka eivät itse osaa sinnepäinkään. Mutta että loukkaantuisin? En oikeastaan, menee ohi tollasissakin tilanteissa hyvin nopeeta, kun tietää oman arvonsa ja asemansa. Kaikkein extremein tollanen keissi oli lyttyyn haukkuminen puhelimessa hysteerisen ihmisen toimesta. Puhelu, joka loppui siihen kun tää tyyppi kirkuu tappouhkausta mulle luuriin. En loukkaantunut, mun pesä oli puhdas.

Aidosti mua voi nykyään loukata vaan luottamuksen pettämisellä sellaselta taholta, jolta ei arvaa sellasta olevan tulossa. Se kyllä sattuu ja loukkaa sitten senkin edestä. Ennen oli toisin. Kun on kärsinyt huonosta itsetunnosta ja kaikenmoisista komplekseista siihen liittyen, niin oli helppokin loukata vaikka jollain ulkonäköön liittyvällä tai sellasella. Kyllä on elämä käynyt helpommaksi, kun on oikeesti hyväksynyt itsensä just sellasena kuin on, kaikin puolin mitä siihen kuuluukaan, ja jopa vähäsen tykkää ittestään. Sillon tajuaa, ettei kaikista asioista voi edes loukkaantua, ja hyvin harvasta kannattaa.

Päivän kehu mulle oli tänään sanottu "Sä olet piikki mun perseessä." Ou jees, niin oonki. Sitä se tarviikin.