On siivottu, pyykätty, haettu graduun liittyvää matskua työstettäväksi, viimeistelty harrastustoimintaan liittyvää projektia. Haettu lääkekuuri sitä vitun tautia vastaan (sananmukaisesti :P) ja nyt podetaan niitten takia kuraista vattaa, syöty junk foodia ja hymyilty sen bonarina saadulle vaaleanpunaiselle kokislasille. Show me some pink! Huh, tällasta peruslaiskahkoa tytyä melkein tällanen vauhti hirvittää näin jälkeenkinpäin, mutta on kyllä rätti mutta itseensätyytyväinen olotila nyt.
Kaiken ton lisäksi vielä piiiitkä lenkki rantsussa dogin kanssa, joka heitti talviturkin. Eli siis ui. Mä en. Harmi ettei ollut kamera messissä.
Voiskin esitellä sen dogin. Tossa se on samoissa puuhissa about vuosi sitten keväällä. Samanlaiselta saukolta se tänäänkin näytti.

Mun. <3
(Siitä huolimatta, että se asshole oli levittänyt roskiksen, joka unohtui napata matkaan, ylt'ympäriinsä VASTASIIVOTTUUN kämppään, kun käväsin viemässä muutamaa valokuvaa skannattavaksi. Kyrsikö? No kyllä. Mutta onneks vaan hetken.)
2 kommenttia:
:D no koiraa ottaessa kai on jo nuo pirut maalannut seinälle mitä se pystyy tekemään. Heh. Muutamaan kertaan on kyllä kironnut kun kotiin on tullut ja on kiviseinässä reikä, sohvalle tehty ruumiin avausta tai muovilattiamatot revitty läskeineen eteisestä irti että mihin tässä on kätensä pistäny :D Mutta iteppä tuota on koirarotunsa valinnut. Enemmän niissä on kuitenkin vielä plussaa kuin miinusta.
IMPA: Onneks toi mun dog on niin pieni sintti verrattuna noihin sun teräsleukoihin, ettei tollasia tuhoja kuin sä kuvailet ole ollut likikään! Muutenkin toi on aika enkelilapsi oikeestaan, tais olla tuo roskis sen suurin tempaus koskaan, joten helpolla olen päässyt.
Ja ehdottomasti, plussat voittaa mennen tullen, ilman en olis mistään hinnasta. :)
Lähetä kommentti