Did you?

It's not the tree that forsakes the flower
But the flower that forsakes the tree
Someday I'll learn to love these scars
Still fresh from the red-hot blade of your words

How blind can you be, don't you see
that the gambler lost all he does not have

Did you ever hear what I told you
Did you ever read what I wrote you
Did you ever listen to what we played
Did you ever let in what the world said
Did we get this far just to feel your hate
Did we play to become only pawns in the game
How blind can you be, don't you see
You chose the long road but we'll be waiting

Bye bye beautiful

(Nightwish - Bye Bye Beautiful)

Se olis kaikkein viisainta tai kaikkein tyhmintä sanoa byebye. Ja se tekis mut joko onnellisemmaksi (ajan kanssa ainakin) tai hirveen onnettomaksi pitkäksi aikaa.

Mutta paskaako edes pohdin, ei oo ees mun kädessä. Senkin vois tietty muuttaa.

Voi kyynel.

Reality bites

Pitkä viikonloppu takana, joka meni reissussa Englannissa. Oli kivaa, tsirp-tsirp-tsirputtelin vailla huolen häivää hymy huulessa koko ajan, tuttujen ja tuntemattomien kanssa ympäri maailmaa kanssa sosialisoiden, pikkupöhnässä almost all the time.

Nyt kotona taas ja korttitalo on kai romahtamispisteessä. Mä en saa öisin nukutuksi, päivät olen koomaväsynyt, en syö just ollenkaan, kun ruoka takertuu kurkkuun ja paino putoo (mikä sinällään ei tietty ole mikään huono juttu, onhan tossa ympärillä tota laardia, jonka sietääkin lähteä, mutta ei tällanen mitään terveellistä ole), polvi on paskana ja kipee, itkettää koko ajan, sydämessä on ihan kuin olis joku rytmihäiriö, kun tuntuu kuin se sillon tällön tasasesti ottais parit extraläpätykset.

Ja kaiken lisäksi tappelen, otan yhteen tai olen muuten vaan välit pausella melkein kaikkien ihmisten kanssa mun elämässä. Sellastenkin, joitten kanssa oon ajatellut, että konfliktin aikaansaaminen ei ole edes mahdollista. Ihan samasta syystä vieläpä. Kun oon kertonut, että joku juttu ei tunnu mun mielestä kympiltä, vituttaa, ärsyttää ja sen sellasta. Kun en ookaan pelannut ihan samalla tavalla mukana, kuin kaikki on aina tottunut, että mä teen, kuten oon aina tehnyt. Nyt mä olen The Bad Guy, kun otan kantaa oman itseni puolesta. I guess I am not supposed to. Mun omasta (tietty hyvin subjektiivisesta) mielestä mä en ees ole ollut mitenkään härski, ilkeä tai whatever.

Väärinymmärretty olo. Tai sitte en osaa olla objektiivinen ollenkaan, ja oon vaan marttyyri.

"I'm just a soul whose intentions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood."

Rakkiriepu

Dogi, jota ei sen isäntä ikinä kehu tai taputa. Ja silti se heiluttaa sille isännälleen häntää. Tai onks se niin, että se heiluttaa sitä häntää juuri siks. Whatever, mutta mä luulen tietäväni, miltä tollasesta koirasta tuntuu. Not necessarily a nice feeling. Tarttee taputella omaa enempi.

Ittekseni mun tarttee miettiä, että

a) kehuja kerjätäksenikö mä heilutan häntää?
b) tarviinko mä niitä kehuja, vaikka mä heilutan häntää, jos ite tiiän oman "erinomaisuuteni"?
c) kannattaako ylipäätään heiluttaa häntää?

Blääh. Mun Sielun Peilikin on särki, ja toisessa silmässä verenpurkautuma, joka on ilmestynyt siihen out of nowhere baarireissun aikana. Karseen näkönen. "No en oo saanut hittiä, eikä oo tapahtunut mitään..."

Pikkusta henkistä töyssyä lukuunottamatta, that is. Paskaakin paskempi maanantai.

Nix

Hyvää ruokaa, punkkua, kiinnostavaa keskustelua, naurua, ihana ihminen, silmänruokaa, halipus-läheisyyttä.

Ja aivot, jotka raks-raks-raksuttaa sitä kuviota, joka tekee yhtälöstä "on yhtä kuin epätosi" -lopputuleman. Tietoisuus, joka tekee sen, että en vaan ollut kympillä mukana, liian varuillani, liikaa shittiä siinä välissä, vaikka ei koko aihetta edes sivuttu.

Treffit Umpikujamiehen kanssa siis.

Maybe in other life.

It's raining men

Mun koneellekin ne jo tunkeutuu. Läppäri on ollut yhdistettynä uusien kuvioitten myötä muuhunkin kuin tuttuun ja turvalliseen koti-WLANiin, ja sinne on ilmestynyt päivän aikana folderit SharedDocs on Jukka ja SharedDocs on Teemu (ja siis konetta ei oo käyttänyt kukaan muu kuin mä). Mitvit? Kuka perkeleen Jukka ja Teemu, ja mitä helevettiä ne tekee mun tietsikalla? Tarkottaaks toi sitä, että joku yrittää haxoroida itteensä mun koneelle? Hmm. Mun tietoturvatoimet oli yhtä kuin heittää ne roskakoriin ja tyhjentää se, mutta kaipa tosta täytyy joltakin kysyä, että whatta fuck.

Joo. Äidin puhelun lopuksi sanoma "Pidä ittestäs huolta" sai itkun kurkkuun for no reason. Mä yritän.

Roskakori

Anonyymi -H- kirjoitti viime postaukseen kommentin, että no way mä saa pelastaa itteeni, eli siis pelkuroida. Parempi kokea ja tuntea, kuin peruuttaa kaikesta pois.

Joo, ihan mun ajatuksia. Allekirjoitan. Periaatteessa. Mä vaan jotenkin näen tässä hommassa niin paljon sellasia aineksia, että mä olen taas ennen pitkää tilanteessa, jossa mun korvaan kaadetaan tunnehuttua, joka ei edes koske mua. Ja kuuntelen sitä, koska mä kiinnyn ihmisiin, jotka pääsee mua lähelle, ja luulen sillä auttavani ja osoittavani, että se toinen on tärkeä. Ja samalla oletan tietty, että olen sille toisellekin tärkeä, myös jotenkin muuten kuin vaan sinä fiilisroskiksena. Sille en voi mitään, enkä halua voidakaan. Samoja aineksia, kuin Äksäkuviossa. Jossa otin henkisesti aika kovaa turpaan. Syystä ja syyttä, ihan sama se, mutta turpaan. Tärähti sen verran, että mä kokoilen itteeni sen jäljiltä, jotta tärinät lakkais. Lakkais tuntumasta surulliselta ja pahalta.

En siis tiedä, uskallanko TAAS laittaa itteeni niin alttiiksi tolle kaikelle. Koska chances are so big, että just noin se tulee menemään. Plussapalleroina vielä sitten kaikenlaisia kaveriporukkahankauksia, joita tosta jutusta vois myös aiheutua. Plop plop.

No mutta, enhän mä nyt tietty ihan lälläri ole. Kyllä me jo ollaan treffit sovittu. Katotaan sitte, pikkuhiljaa.

Iso kerros taas vaan sitä teflonia pintaan. Vaikka ei millään jaksaiskaan.

Umpikujamies

Jep jep. Once again.

Tällasessa krapula-apatiassa tuntuu melkein musertavalta. Onko mussa joku magneetti, joka vetää tunnesekamelskamiehiä puoleensa?

Hauska ilta eilen siis, puolituttujen tai melkein kavereitten, whatever, bilebändin 10-vuotisjuhlakeikka. Mieletöntä meininkiä, hauskaa oli, nauratti ja itketti, kaljaa tuli juotua enempi taas kuin olis ollut tarvis jii än ee. Olis lopettanut siihen ja jättänyt ne jatkot välistä. Ei olis apatiamuserruspuserruksia, pikkunen krapula vaan.

No mutta, jatkoille siis tietenkin oli mentävä, kuka sitä nyt hauskan illan pystyy jättämään kesken sillon, kun kannat on katossa ja on eniten hubaa? No en mä ainakaan. Siitä jatkojen fiksaamisesta ton miehen luokse tää säätö sitten lähti. Olenhan mä ton miehen tavannut ennenkin, mutta ei ennen oo mitään sparkseja ilmestyny meidän välille. Toisaalta, jompikumpi on seurustellut aina kun ollaan törmätty. Mutta nyt sitten kipinöi. Mä ja se, kaks känniääliötä, yritettiin soittaa takseja ja kikateltiin kaikenlaiselle typerälle jutulle. Syksy on tullut, ihan selkeesti, huomas tolleen aamuyöstä, oli kylmä! Kun hytisin siinä, otettiin mut kainaloon lämmittelyn verukkeella. Ja every now and then, jäätiin toistemme silmiin kines. Sellasta kaikkea pientä ja söpöä.

Jatkoilla niitä tuijotuksia, kahdenkeskisiä tupakkatuokioita, pieniä kosketuksia. Kotiutumisen hetkellä pieni suukko ja sylihetki. Ovella vielä ottaa olkapäästä kiinni, kun muut jo ahtaa itteensä takseihin, ja antaa kunnon suudelman... Tää kaikki silleen huomaamattomasti, koska kuten alussa kerroin, kyseessä on tunnesekamelskamies, ja sen ex-tyttöystävä yli kymmenen vuoden ajalta oli myös messissä jatkoilla. Joka ex-statuksestaan huolimatta ei kestä nähdä mitään uusia juttuja tolla tyypillä. Joka vetikin pienet kriisit ihan vaan siitä, että se tajus, että mein välillä meinaa tapahtua jotain. Ex-tyttöystävä, jonka kanssa se hengaa "kaverina", ja nää tyypit keskenään sotkee kaikki uudet ihmissuhdekuviot toisiltansa, koska eivät pääse toisistaan irti. Tai halua irrottaa. Ulkopuolisin silmin tarkasteltuna, ihan täydellisesti toisilleen sopiva pari, tällä kertaa ei edes ilkeällä mielellä tarkotettuna. Match Made In Heaven. Jotka ei tota menoa kyllä mitään muuta elämäänsä saakaan/haluakaan.

This is the Dead End I was talking about. Oli mitä kipinöitä tahansa, tuomittu epäonnistumaan. En edes ajatellut yrittää mitään sen enempää, mutta se piru oli onkinut mun numeron jostain ja pisti tekstaria pari tuntia sitten. NYT olis se tilaisuus pelastaa ittensä ennenkuin taas sattuu ja menee liian vaikeeks. Niih. Pelastanko?

Raakuus ja Tyhmyys. I hate you guys.

Piti kai bloggeroida oman pään pulputuksista. Torstai-illan Silminnäkijä-dokkarin jälkeen ajatukset, inho, raivo ja kaikki maailman negatiiviset tunteet on ollut kuitenkin jossain ihan muualla.

Koiratappelut. Laittomat koiratappelut. Laittomat koiratappelut SUOMESSA. Saatana. Se oli ihan järkkyä katteltavaa. Linkissä dokkari BBC:n sivuilta, ja tekstiä miten se tehtiin. Ihan tosi jees, että suomalaiset on lisänneet yhden sulan hattuunsa, että missä ne on hyviä. Tappelukoirien kasvattamisessa.

Miten ihminen VOI tehdä niin koiralle? Koiralle, joka on sille omistajalleen lojaali, vaikka se olis millanen kuspää. Lukekaa vaikkapa alla olevasta linkistä, miten taistelukoiraa valmennetaan ja ennen kaikkea käsitellään taistelun aikana. "Good boy". Mä oksennan. (Noi on muuten webarkistosivut just sen suomalaisen pittikasvattajan kotareille, joka dokumentissa myi koiran sinne Irlantiin. Sivuille ei ole kuulemma suomalaisista ippiksistä päässyt enää aikoihin...) http://web.archive.org/web/20040815013035/www.dunkelkennels.com/keeps.html Noi tyypit ainakin niitä on. Kusipäitä. Vihaan.

Ittekin on syyllistynyt joskus purkamaan omaa huonoa päiväänsä omaan koiraansa räyhäämällä syyttä ja sen sellasta. Senkin jälkeen on huono omatunto. Miten noi monsterit nukkuu yönsä, en tajua.

Ja Suomen oikeuslaitoksen tuntien, noi tyypit tuskin saa edes kummallisia sanktioita noista hommistaan. Eri olisi, jos todisteita olis saatu laittomasta vedonlyönnistä. Taas kerran, raha on number one prioriteetti. Valinnaisia kirosanoja tähänkin.

Samaan syssyyn jotkut idarit eläinaktivistit meni tekemään sen turkistarhaiskun Pohjanmaalla, 2500 minkkiä free to roam.

Oikeesti, joskus mä ihan aidosti toivoisin, että armomurhat olis Suomessa laillisia. Kun ihmiset menee liian raaoiksi ja liian tyhmiksi, vaikkapa.