Pitkä viikonloppu takana, joka meni reissussa Englannissa. Oli kivaa, tsirp-tsirp-tsirputtelin vailla huolen häivää hymy huulessa koko ajan, tuttujen ja tuntemattomien kanssa ympäri maailmaa kanssa sosialisoiden, pikkupöhnässä almost all the time.
Nyt kotona taas ja korttitalo on kai romahtamispisteessä. Mä en saa öisin nukutuksi, päivät olen koomaväsynyt, en syö just ollenkaan, kun ruoka takertuu kurkkuun ja paino putoo (mikä sinällään ei tietty ole mikään huono juttu, onhan tossa ympärillä tota laardia, jonka sietääkin lähteä, mutta ei tällanen mitään terveellistä ole), polvi on paskana ja kipee, itkettää koko ajan, sydämessä on ihan kuin olis joku rytmihäiriö, kun tuntuu kuin se sillon tällön tasasesti ottais parit extraläpätykset.
Ja kaiken lisäksi tappelen, otan yhteen tai olen muuten vaan välit pausella melkein kaikkien ihmisten kanssa mun elämässä. Sellastenkin, joitten kanssa oon ajatellut, että konfliktin aikaansaaminen ei ole edes mahdollista. Ihan samasta syystä vieläpä. Kun oon kertonut, että joku juttu ei tunnu mun mielestä kympiltä, vituttaa, ärsyttää ja sen sellasta. Kun en ookaan pelannut ihan samalla tavalla mukana, kuin kaikki on aina tottunut, että mä teen, kuten oon aina tehnyt. Nyt mä olen The Bad Guy, kun otan kantaa oman itseni puolesta. I guess I am not supposed to. Mun omasta (tietty hyvin subjektiivisesta) mielestä mä en ees ole ollut mitenkään härski, ilkeä tai whatever.
Väärinymmärretty olo. Tai sitte en osaa olla objektiivinen ollenkaan, ja oon vaan marttyyri.
"I'm just a soul whose intentions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti