Hahmotushäriö

Onpas taas sekavaa.

Tilanteet muuttuu kauheella vauhdilla ja mä en ihan pysy perässä. Vähän vaikeeta taas yrittää hahmottaa, että mihin tää kaikki viekään. Mutta toisaalta, niin se kai nyt elämässä on ylipäätään, ei sen kulusta voi tietää kuitenkaan, vaikka kuinka yrittäis suunnitella ja hahmotella. Tietenkin voihan sitä aina takertua niihin pläneihin kouristuksenomaisesti, mutta sitten se vasta pieleen meneekin; joko vois sanoa, että jää elämä elämättä kokonaan tai sitten on yksi hukassa oleva ihminen lisää, jos suunnitelma ei toimikaan. Joten, hapuillaan tässä sitten vaan eteenpäin - kai mä jossain vaiheessa taas törmään johonkin sellaseen, jonka avulla itekin pystyn vähäsen määrittelemään, että missä mä oon ja mitä tapahtuu.

Pinnasta kaavittiin teflonit kertaheitolla. Luovuinko niistä liian helposti, en tiedä, mutta ne on mennyttä enivei. Vähän tää vereslihafiilis hirvittää kyllä.

Mun mantra "tieto lisää tuskaa" on myös vähäsen keikahtanut päälaelleen. Kyllä se tieto näköjään helpottaakin, mutta tietenkin, toi taas mukaan noita edellä mainittuja pinnotepulmia ja siitä seuraavaa pähkäilyä. Kuin myös morkkista asioista, joihin oikeestaan en ole edes syyllinen. Sellastenkin ihmisten suuntaan, joita en edes tunne... Joten en mä kai sitte tosta luovu, pitäähän se tavallaan paikkaansa vieläkin.

Kyllä taas meinaa pää poksahtaa, mutta silti - mä olen merkillisen onnellinen. Joo, mähän sanoin, että sekavaa! :D