Päivitystä edelliseen vähäsen.
Logiikka löytyi. Omasta mokasta johtuvaa. Menin eilen kysymään typerän kysymyksen, joka vei pohjaa keskusteluilta joita oltiin käyty ja sillä tavalla mitätöi kyllä sitä suhdetta, joka meillä on. Tiesin, että toinen loukkaantui siitä, otin asioista lisää selvää, koska toi typerä kysymys johtui omasta tietämättömyydestä, pyysin anteeksi ja kerroin mistä virheeni johtui. Kärsin paskoista fiiliksistä typeryydestäni johtuen.
Kommunikaatioprobleema tuli sitten siinä vaiheessa, kun ajattelin, että anteeksipyyntö oli hyväksytty ja selitys olisi ollut riittävä. Mun mielestä mulla oli syytä olettaakin niin. Toinen loukkaantui kuitenkin enemmän kuin tajusin, ja syy/seuraus -hommelit tuli sitten taas esille sen mykkyydessä. Vaikka olishan senkin voinut selkeemmin ilmaista, että sitä nyppii niinkin lujasti.
Sellasta. Tuntuu paremmalta ja ei tunnu. Vituttaa oma moka, mutta sitten taas toisaalta, silti ja niin edelleen, mä haluaisin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että asiat olisi silti voinut toisellakin tavalla hoitaa. Tosin varmaan puolin ja toisin.
Josko keittäis vähän vahvempaa kahvia, ja maitoakin on kauppareissun jäljiltä. Kyllä tää tästä taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kommunikaatio onkelmat ja olettaminen.. ai mikä mukava ja tuttu yhdistelmä. Sitä kai käy tärkeimmät ja ne hankalat keskustelut pään sisällä _yksin_ toisen kanssa ja olettaa asioita niiden omien ajatusten ja sen vähäisen toisen kanssa käydyn kommunikaation perusteella. Toisen tuntee päällisin puolin muttei sitten pintaa syvemmältä. Ehkä. En tiedä.
Vaikka suora puhe ja rehellisyys sattuukin niin sillä näissä suhteissa selviää voittajana joko yksin tai sen toisen kanssa käsi kädessä. Ehkä. En tiedä :D
Keitänpä kahvit.
Oot sä kyllä viisas mies ajatuksissas. Ihan nappiin sait tonkin. Kuten sen oman blogisi palapelin palasenkin. Tosin tässä varmaan menee kuvio silleen ristiin, että mä surisen pääni kanssa liikakin, mutta olisin myös se, joka toivoisi sitä suorempaa kommunikaatiota.
Kahvi auttaa aina ainakin vähän, jos se ei oo laihaa. :)
Lähetä kommentti