Turrrrrbo

Eilisen pähkäilypäivän jälkeen tänään on ollut pelkkää äksöniä. Parasta terapiaa, jos ajatuttaa liikaa! I won't, ei se sillä ratkee kuitenkaan, niinkuin ei koskaan ikinä ennenkään.

On siivottu, pyykätty, haettu graduun liittyvää matskua työstettäväksi, viimeistelty harrastustoimintaan liittyvää projektia. Haettu lääkekuuri sitä vitun tautia vastaan (sananmukaisesti :P) ja nyt podetaan niitten takia kuraista vattaa, syöty junk foodia ja hymyilty sen bonarina saadulle vaaleanpunaiselle kokislasille. Show me some pink! Huh, tällasta peruslaiskahkoa tytyä melkein tällanen vauhti hirvittää näin jälkeenkinpäin, mutta on kyllä rätti mutta itseensätyytyväinen olotila nyt.

Kaiken ton lisäksi vielä piiiitkä lenkki rantsussa dogin kanssa, joka heitti talviturkin. Eli siis ui. Mä en. Harmi ettei ollut kamera messissä.

Voiskin esitellä sen dogin. Tossa se on samoissa puuhissa about vuosi sitten keväällä. Samanlaiselta saukolta se tänäänkin näytti.



Mun. <3

(Siitä huolimatta, että se asshole oli levittänyt roskiksen, joka unohtui napata matkaan, ylt'ympäriinsä VASTASIIVOTTUUN kämppään, kun käväsin viemässä muutamaa valokuvaa skannattavaksi. Kyrsikö? No kyllä. Mutta onneks vaan hetken.)

Hallelujah

Ihmisten välinen kommunikaatio, suhteet, ne on niin vaikeita välillä. Vai onko ne mulle vaan? En vaan osaa.

Pienet yökyynelet ennen nukahtamista tuli vuodatettua, kun mietti ajatuksia, että kuinka näennäisesti pienestä isojen ja tärkeiden asioiden menettäminen voi johtua. Ja kuunnellessa Leonard Cohenin/Jeff Buckleyn etc. biisiä (linkin versio Rufus Wainwrightin), joka mun mielestä kertoo just siitä, kuinka vaikeita ihmissuhteet voi ollakaan.

Luottamuspula sucks.

Hallelujah

Well I heard there was a secret chord
That David played, and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do ya?
Well it goes like this
The fourth, the fifth
The minor fall and the major lift
The baffled king composing Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well Your faith was strong but you needed proof
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
And she tied you to her kitchen chair
And She broke your throne and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well baby I've been here before
I’ve seen this room and I've walked this floor
(You Know)I used to live alone before I knew ya
And I've seen your flag on the marble arch
And Love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well there was a time when you let me know
What's really going on below
But now you never show that to me do you?
But remember when I moved in you
And the holy dove was moving too
And every breath we drew was Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Well maybe there's a God above
But all I've ever learned from love
Was how to shoot somebody who'd out drew ya
And it's not a cry that you hear at night
It's not somebody who's seen the light
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah Hallelujah Hallelujah Hallelujah

Update

Päivitystä edelliseen vähäsen.

Logiikka löytyi. Omasta mokasta johtuvaa. Menin eilen kysymään typerän kysymyksen, joka vei pohjaa keskusteluilta joita oltiin käyty ja sillä tavalla mitätöi kyllä sitä suhdetta, joka meillä on. Tiesin, että toinen loukkaantui siitä, otin asioista lisää selvää, koska toi typerä kysymys johtui omasta tietämättömyydestä, pyysin anteeksi ja kerroin mistä virheeni johtui. Kärsin paskoista fiiliksistä typeryydestäni johtuen.

Kommunikaatioprobleema tuli sitten siinä vaiheessa, kun ajattelin, että anteeksipyyntö oli hyväksytty ja selitys olisi ollut riittävä. Mun mielestä mulla oli syytä olettaakin niin. Toinen loukkaantui kuitenkin enemmän kuin tajusin, ja syy/seuraus -hommelit tuli sitten taas esille sen mykkyydessä. Vaikka olishan senkin voinut selkeemmin ilmaista, että sitä nyppii niinkin lujasti.

Sellasta. Tuntuu paremmalta ja ei tunnu. Vituttaa oma moka, mutta sitten taas toisaalta, silti ja niin edelleen, mä haluaisin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että asiat olisi silti voinut toisellakin tavalla hoitaa. Tosin varmaan puolin ja toisin.

Josko keittäis vähän vahvempaa kahvia, ja maitoakin on kauppareissun jäljiltä. Kyllä tää tästä taas.

Elämä on tanssia

Yksi askel eteen ja kaksi-kolme-neljä taakse taas. Vaihtoaskel hyppy. Tanssiminen, sehän on kivaa, kun kuviot osaa ja vauhti on kovaa ja musiikki vie. Mutta uuden tanssin kuviot, ne voi olla vaikeita opetella, varsinkin jos tuntuu ettei niissä ole mitään logiikkaa.

Ja täähän on tietenkin taas Äksä-volinaa. Voi perkele. Ystäviä ollaan, ollaanhan, olethan, pysythän sellasena, pitkään, hyvänä, läheisenä. Joo, olen tietty, I like you! Se on vittu suuri kunnia. My ass. Korva kelpaa kyllä, kun on sen tarve ja on se toiminut takasinkin päin. Kun sille toiselle sopii. Mitä helvetin motiivia on olla ystävä sellaselle, joka ei ole sitä oikeesti kaikissa tilanteissa takasin? Ei edes mitään ylisuuria juttuja, sellasia tekstariin mahtuvia. Se on hajottavaaa ja siksi, se menee pohdintaan.

Piti tavata. Koska näissä tapaamiskiekuroissa on koko ajan ollut ihan hitosti säätöä, sieltä toiselta puolelta, niin kyselin varmistusta, että onko vielä varmasti voimassa. Ei katsokaas tunnu pätevän se, että jos mun mielestä joku asia on jo lyöty lukkoon ja sovittu, niin se toinenkin pitäisi sitä sovittuna. Ja siksi ei tulisi mieleenkään vaan lähteä reissuun niiden omien käsitysten pohjalta, ilman vahvistusta. Mä en aio olla siinä tilanteessa ikinä, että tunkisin väkisin tai vastentahtoa, ja olisinkin ns. kutsumaton vieras, vaikka mut onkin kutsuttu, kuten taas tälläkin kertaa.

Varmistusta ei ole kuulunut, puoleen eikä toiseen, onko ok vai ei. Miksi se saatana ei voi tajuta, että jos nyt sitten ei oliskaan ollut ok, tuli jotain muuta, niin se on vaan ilmoitusasia? Oli se muu mitä tahansa, ja olen mä siitä mitä mieltä tahansa. En mä aio sen elämää ruveta rajoittamaan, se elää ja tekee ja säätää juuri niinkuin haluaa. I can deal with it, vaikka omasta puolesta vähän vois harmittaakin. Kunhan ei säätäis tähän suuntaan enää.

Pakko olla joku kommunikaatio- ja luottamuspulaongelma tässä nyt. Mitä siitä, että saatan olla ihastunut ja se toinenkin sen tietää? Miksei se voi vaan tajuta, että se on mun ongelma for time being, ei sen, ja että ei sen sen takia tarvii kiemurrella ja feidata? Tai tekeekö sen siksi, en edes tiedä. Että voisi olla ja PITÄÄ olla suora. Ainoa vaatimus. Mä tykkään siitä kuitenkin niin paljon ihan sinä ystävänäkin, että jos se on se, mitä sillä olisi tarjota mulle, niin fine. Enemmän kuin tyytyväinen siihenkin olisin.

Tätä säätöä ei vaan jaksais. Kun ei sitä tarvittais. Ei ystävien kanssa tarvitse säätää. Jos tuntuu että tarvitsee, niin get rid of such friends, nehän käy raskaaksi sellaset.

Ja aamukahvikin oli laihaa ja kahvimaito loppu. Vaikka aurinko paistaa, niin mun moodi on synkän pilvinen ja pettynyt. Mutta minäpä se jatkan tanssia vaan.

Terveisiä menneisyydestä

Yksi pieni sähköposti, ja tuntui, että kivi, jonka en edes tajunnut painavan mun sisuksia, olis vierähtänyt pois.

Kuulin eilen, että eksä oli vihdoin viikonloppuna saanut sen koiranpennun Ruotsista. Haave, projekti, joka on ollut vetämässä jo monta vuotta tässä, ja joka aina meni karille joko eksästä riippuvista syistä tai sopivan pennun puutteesta. Mä olin sekotettuna kuvioon lähinnä kontaktinluojana ja yhteydenpitäjänä kasvattajalle, koska eksän ruotsinkielentaito ei ollut mikään häävi.

Pistin sille sähköpostilla onnittelut pennusta, että se sai sen vihdoin. Sehän on ollut hyvin vihamielinen kaikin mahdollisin tavoin eron jälkeen, ja nytkin ajattelin, että en saa vastausta ollenkaan tai sitten jotain haistatteluja taas. Aika epäuskoisin ilmein mä luin sen vastausta, jossa se kiitti onnitteluista, kertoi että pentu on mahtava, ja lopuksi vielä kiitti mua siitä, että mahdollistin penikan saannin ylipäätään. Poks ja kops, kuin oisin saanut halosta otsalohkoon.

Ja sitten, tuli vaan hyvä mieli. Me ollaan nyt varmaan molemmat yli tosta suhteesta. Se on loppuunkäsitelty. Ei tarvii enää vihata. Hyvä niin.

Crying Game

"I know all there is to know about the crying game
I had my share of the crying game..."

Ja niin edespäin.

Paljon olen täälläkin vaahdonnut pelaamisesta ihmisillä. Että mua pelataan ja manipuloidaan ja kusetetaan.

Koira koiran tuntee. Reality Check pisti havaitsemaan, että peluri se olen minäkin.

Mä peruin ne perjantain treffit, sittenkin, vain pari tuntia ennen kuin piti tavata. Ja vielä säälittävällä tekosyyllä akuutista tilanteesta dogin kanssa. Hyi helvetti mua. Joo, vois selitellä lieventäviä asianhaaroja, että ei, ei tehnyt oikeesti mieli mennä, olin ihan koomaväsynyt valvomisesta, muutaman bissen kalsarikänni, puhelimessa mukavien höpöttely ja sen sellanen tuntui vaan niin paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta ennen petiin tuupertumista ja että jos ei taho, niin ei oo pakko. Joo joo.

Motiivit sinne deiteille lupautumisesta nyt oli alunperinkin huterat. Ei mua se tyyppi niin kovasti kiinnostanut, siis silleen oikeesti, vaan enemminkin se olis ollut tarpeeseen, jotta mä olisin saanut peilattua omia ajatuksia ja tuntemuksia ja haettua vahvistuksia tai tyrmäyksiä omille luuloille ja fiiliksille, jota ajattelin tarvitsevani. Mitäs muuta siis kuin peliä. Ja sitten vielä perääntyminen tekosyyllä... Ameeban selkärangalla täällä siis mennään, edelleen. Ymmärrys ja asian hyväksyminen ja tietty sitten, uusien deittien pyytäminen sieltä toisen puolelta, does not make me feel any better. Luikertelen. Tulkittavissa monitahoisesti.

Samanlaisia peliliikkeitä ovat oikeestaan olleet varmaan aika monetkin asiat, joita en oo ennen edes ajatellut sen kummemmin omaksi painolastikseni. Kuten vaikka oman vetovoimansa vahvistamiseksi itselleen tehdyt pikkuflirtit ja puhelinnumeroitten vaihdot ja ylimalkaan heitetyt "Joo, vois vaiks kahvilla käydä joskus" -jutut, vaikka tietää jo sillä hetkellä, että no way kiinnostaa, ei oo aikomustakaan mennä tai olla yhteyksissä. Jopa sopinut tollasten ei kiinnosta -tyyppien kanssa treffejä ja tehnyt ohareita ihan vaan ilmoittamatta mitään. Jättänyt vastaamatta puhelimeen ja yhteydenottoihin. Saanut miehet ostamaan drinksuja pitkin iltaa ja tehnyt oharit vessakäyntiin vedoten. Messengerissä vääntänyt puolivillasta juttua tyyppien kanssa, joista huomaa toisista, että ei hitto, noihan on ihan tosissaan ja haluaa ihan jotain muuta kuin mä, tai siis ylipäätään haluaa jotakin, mutta kuitenkin heittänyt niille aina sillon tällön jonkun vihjauksen siitä, että joo joo, messissä tääkin, vaan jotta ittellä olis luppoaikatekemistä ja juttu ei katkeis. (Ja vielä sortunut selittämään sitä ittelleen liialla kiltteydellä!) Antanut ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Ja noista nettideittipalvelun vedätyksistä, niistä olikin jo juttua... Kun voisi vaan sanoa, että ei, ei mua kiinnosta, sorry. Suoraan ja rehellisesti, silleen kun olen kaikkien hornankattila-ajatusteni kourissa vaikkapa kitissyt Äksää tekemään menneitten parin kuukauden aikana, sillon kun aattelin, että se oli niin.

Perustelu omille peleilleen sillä, että on itsekin joutunut vastaavien uhriksi, ei sekään ole mikään valoakestävä. Eräänlainen kosto viattomille ihmisille omista kolhuista, ei se ole mikään kantava tie kulkea. Kyynisyys ja skeptisyys ja siitä seuraava kusipäisyys ja kylmyys, se on eri asia kuin varovaisuus, vaikka rajoja voi ollakin vaikea määrittää.

No, toi deittityyppi, ei se ota siipeensä tollasesta, sen tiedän. Tuskin myöskään suurin osa, jotka on elämän varrella joutunut mun rattaisiin on menettänyt yöuniaan sen takia. Siten otsikko on vähäsen harhaanjohtava, tuskin nyt kauheesti on kyyneliä vuodatettu munkaan (hähä) takia. Parista hommasta on oikeastikin huono omatunto. Yksi osuu ihan mun omaan nilkkaankin silleen, että vaikka se olinkin minä joka feidasin, rumasti, siksi että pelästyin hommaa omien elämänsotkujeni takia, niin on tullut mietittyä, että sepä olisi saattanut olla vaikka se mun elämäni mies.

Pelurit häviää aina ittekin, jollain tasolla.

Irtiottoja

Unohdiks mä muuten kertoa, että mulla on treffit tänään? EI Äksän kanssa, vaan tää olis nyt sitten se deitti nro 1. , jonka kanssa oltiin sovittu tapaamisesta ennen Äksää ja joka sitten joutui hyllylle, ennen kuin kerettiin edes tavata, kun rupes fiilarit nousemaan liikaakin Äksän suhteen. Oli sillon ymmärtäväinen tilanteeseen ja otti nyt taas muutama päivä sitten yhteyksiä ja kyseli kuulumisia ja lopulta halukkuutta lähteä treffailemaan. Ja mä vastasin sille että joo. Se oli silloin, kun oli kaikkein kovin lokerontarve ajatuksille Äksää koskien, ja siinä sitten ajattelin, että jep, ehkäpä muittenkin uusien "helpommin hahmotettavien" tyyppien tapaaminen voisi tehdä mun ajatuksille ihan hyvää. Irtiotto siitä ajatuskuviosta, joka eniten päätä vaivaa. Etäisyyttä, näkökulmaa ja niin edelleen.

Nyt taas en oo ihan varma, että mitkä fiilikset on edes lähteä deiteille. Mutta en kyllä toista kertaa voi peruakaan, samoihin syihin vedoten, joten menen. Uskoisin, että ihan kiva se on treffata face to face, juoda pari bischee ja silleen. Sen näkee sitten, ja toisaalta, pari tuntia elämästään nyt roikkuu vaikka hellässä hirressä, jos siltä sitten tuntuu, ettei olekaan kivaa.

Tää tyyppihän on se, jonka kanssa sovittiin periaatteessa ihan pelkästä mahdollisesta sekssuhteesta, molemmilla oli omat syynsä sillon ajatella asiasta niin. Sellanen nolo tilanne tässä nyt sitten odottaa, että vaikka siihen suuntaan vieläkin tuntuis asiat luistavan (mitä kyllä vähän epäilen muutenkin, mutta se ei kuulu tähän), niin tänä iltana mun on sille sanottava, että sorry, no go. Mulla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä elämäni eka STD. Tai no, jotkut satiaiset sain muistoksi joskus melkein teininä, mutta ne nyt oli melkein niinku lemmikkejä, ja kun niihin kyllästy, niin koiran loishäätöshampoota vaan kehiin pari kertaa ja that's it.

Jee jee. Ämmä pääsee kolmikymppiseksi luovimaan kutakuinkin puhtain paperein kaikista seksielämän karikoista seksitautien suhteen, ja sitten saa tartunnan taholta, jolta sitä olisi ihan hyvin voinut odottaakin, noin niinkuin sillä kuuluisalla vitun järjellä ajatellen. "No, mutku, siinä nyt vaan kävi niin, ja ei se oo kumin kanssa nii kivaa kuin paljaaltaan, ja seli seli seli."

Taantumus.