Merry Christmas!

Siitä joulusta sitten vihdoinkin. Late as usual, kohta ollaan jo joulussa 2008. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eiks ne niin sano, jotkut vanhat ja viisaat. Tai tyhmät ja kaavoihinsa kangistuneet... No jotkut kuitenkin!

Joulu-07 ei ollut kaavoihinsa kangistunut. Äksän läsnäolo traditionaalisessa sukujoulussa teki tietty oman osansa. Ja se, ettei systeri ollut läsnä, koska oli reissussa frendinsä kanssa toisella puolella maailmaa Väli-Amerikassa. Eka kerta, kun mutsi, jolle nää traditiot tuntuu olevan kaikkein tärkeintä, ei saanut koko lapsitrioaan koolle jouluksi. Angstauksen aihe nro 1. Ei sillä, kyllä mäkin traditioita tietyllä tavalla osaan arvostaa, ne kertoo parhaimmillaan juurista ja kuuluvaisuudesta ja luo sillä lailla turvallisuuden tuntua, mutta jos ne rupee kahlitsemaan niin, että se kaava, jolla kaikki aina on toiminut on se ainoa oikea tapa, jolla mikään ikinä voi tapahtua niin hrrrrrrrr. En haluu sellaseksi ikinä.

Jouluaatto sinällään oli kivaa. Siis sitten kun vieraat tuli ja pre-Christmashysteria loppui mutsinkin osalta. Pre-Christmashysteria, joka tarkotti sitäKIN, että kaikki oli niin vaiheessa (kuten tavallista) noin puoli tuntia ennen aikaa, jolloin vieraat oli kutsuttu, että hiukka aikasessa paikalle saapunut Äksä ei saanut missään nimessä tulla ineen. No ei se mitään, pikku metsälenkki sen koiran kanssa oli kiva.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, vinkkua riitti, ähky tuli ja pieni kevyt kenttähumalakin. Sukulaiset TIETTY elää siinä ajatuksessa nyt, että koska mä roudasin miehen joulunviettoon siihen sakkiin, niin suurin piirtein juhannushäitä sitten tanssitaan seuraavaksi, mutta siinäpähän, niitten ongelma. Oli aika hupaisaa kattella, kun ne teki vuorotellen itteään tykö sillä meiningillä, että tarttee sitä uuden "perheenjäsenen" kanssa jotain jutellakin... Äksä raasu, mutta se selvis kyllä hienosti kaikista tungettelevista kysymyksistä.

Kun juhlat oli juhlittu, lahjat vaihdettu ja piipahdettu pikaseen pappan haudalla sytyttämässä kynttilä, suunnistettiin baariin, mä, Äksä ja pikkuveli (joka häipy kyllä sitten omien frendiensä kanssa pitämään pleikkarimaratonia). Ei sopinut dear maman pirtaan se, kierroksia se otti taatusti siitä, ettei jääty sinne iltaa istumaan. Ja kun Äksän dogi oli vielä pitänyt hiukkasen älämölöä (kuulemma) siellä illan/yön aikana, alkoi marttyyritekstiviestiä pukata. Hohhoijaa. Ne edellisenä iltana sen kanssa käydyt "luottamukselliset äiti/tytär-keskustelut" elämästä ja miehistä ja ihmissuhteista ja sen sellasista oli poispuhallettua, päälleliimattua huttua, ja siellä taas se kiristystä ja hallitsemista harjoittava lohikäärme levitteli siipiään, kun ei kaikki ihan sopinutkaan sen pirtaan. V*tun jees.

Nukutun yön jälkeen, ihan niinkuin oli etukäteen ollut Dragon Maman tiedossa, mä ja Äksä lähdettiin puolilta päivin sen vanhempien luokse. Mutta nyt kun asiat oli sen mielestä perseellään, sehän sai siitäkin kivan "luopumisentuskaa -shown" pystyyn. "Me jaetaan täällä sitten lahjoja ilman sua, jos IHAN TODELLA AIOT LÄHTEÄ ja jos nyt sitten edes saat niitä lahjoja jos lähdet, luopio" ja "noinko sä aiot priorisoida asioita" ja niin edelleen. No siis joo aion, sehän oli helvetti sovittu jo! Niin perkeleen pienestä sillä meni herne nenään ja poikittain, että ihan surettaa sen puolesta kyllä. En mä ole varmasti koskaan ollutkaan mikään mallitytär, mutta toi kiristysakti, se on jo niiiin loppuunkaluttu. Pesäeron paikka on seuraava, en mä jaksa tollasta hallintaa ja lyttäämistä. Varsinkin kun mä nyt ihan oikeesti yritin parhaani mukaan olla suora ja rehti ja rehellinen (jota en aina sinne suuntaan ole ollut, myönnetään).

Äksän vanhemmat olen pariin otteeseen aikasemmin sen luona tavannutkin, joten sinne oli rennompi mennä ja kaikin puolin oli kiva iltapäivä siellä. Ne ei ottanut kierroksia siitä, että suht' pikaseen syönnin jälkeen nostettiin kytkintä ja lähdettiin ajamaan Äksälle, viettämään omaa joulua ja välipäiviä ja uutta vuotta, ihan oman pään mukaan, ilman mitään "edustusvelvotteita".

Omaa, as in niinku meidän välistä ja niin edelleen, se oli ollut hahmotelmana mun päässä. Siksi hiukka keräsin negatiivista tunnelatausta noina päivinä, kun Äksä halusikin sukkuloida "kahden naisen välillä" ja jakaa ison osan tosta ajasta myös sen tuoreen tuttavuuden, johon se törmäs yössä muutama viikko sitten, kanssa.

Mä olin kyllä hyvinkin pettynyt ja surullinen, että se viikko otti tollasen käänteen. Kauheeta päänsisäistä skannausta jouduin tekemään, kun Äksä syytti mua mustasukkasuudesta ja hallintayrityksistä ja rajottamisesta. En tarkotuksella tarkottanut tuntemuksillani mitään noista. Mustasukkasuus, noh. Tietty ehkä jotain joo, mein historian ja mun tuntemukset huomioon ottaen, jotain sinnekin suuntaan saattoi läikähtää jossain, mutta edelleen, my problem, eikä se vaikuta mun käytökseen, jos olen ystävä luvannut ja haluan olla. Oltiin joskus Äksän kanssa puhuttu, viitaten sen menneeseen suhteeseen ja niin edelleen, etten mä halua olla tollasissa tilanteissa läsnä, ja se pettymys oli kaikkein kovin eka, kun sen yli vaan käveltiin, kuin sillä ei ois ollut mitään merkitystä. Pettymys, joka tuli ilmoille raivokohtauksen muodossa, jonka tuoksinassa mulle sanottiin, että voit painua vittuun sitten. And I did. Tullakseni takasin, kun pyydettiin, joten se nyt oli ihan turha farssi ehkä mun puolelta, olis sen voinut fiksumminkin hoitaa. Puhua asiasta seuraavana päivänä, ja lähteä sitten. Mutta lähteä mun olis näin jälkiviisaana kannattanut, koska viikko meni sitten siinä, että koska lupasin Äksälle tehdä kompromissin ja olla messissä kuten oli sovittukin muuttuneista kuvioista huolimatta, niin se meni sitten kulissien ylläpitämiseksi somewhat. Ja se on raskasta seurassa, joka on yksi niistä harvoista ihmisistä mun elämässä, joista välitän ja lujaa just sen takia, että sen seurassa ei tarvii filmata yhtään mitään. Kulisseja piti pitää pystyssä, koska on aika yksinäistä olla yksin sillon, kun on ajatellut viettävänsä aikaa jonkun kanssa, jonka seurassa viihtyy. Ja silloin oli vähän vaikeeta ihan joka hetkenä aidosti hymyillä sillä tavalla, kuin mun kuori ehkä hymyili.

Täytyy surkeilusta huolimatta sanoa, että kyllä varmaan Äksä parhaansa yritti siinä luoviessaan ja surkeilu ei johdu mitenkään sen uuden tuttavuuden persoonasta, se oli oikein mukava. Ja että Äksän kanssa edelleen meillä on välit ihan kondiksessa. Tarttee vaan omaa päätä kai järjestää uudelleen niille taajuuksille, ettei saa pitää niin lujaa kiinni niistä ennakko-odotuksista ja pettyä sitten, kun kaikki ei menekään ihan niitten mukaan. Sehän on juuri niinkuin mutsi tekee, ja sellaseksi en halua tulla. Tarttee miettiä sitä Äksän ajatusta, että "Kaikki on just niinku sen pitää", ja oikeesti uskoa siihen. Kaikella on aina tarkoitus.

Mutta siitä vaikka seuraavaks lisää, noista ajatuksista.