Summa Summarum

Tälleen vuoden vaihtuessa ihmisillä on tapana katsella mennyttä vuotta taaksepäin ja arvioida, mitä oikein elämässään tapahtuikaan. Pros and Cons. Aika keinotekoistahan tollanen just tiettynä ajankohtana tapahtuva joukkoitsetutkiskelu, vähän niinkuin juhlapyhiin ajoittuva pakkojuhlinta, mutta toisaalta se on ylipäätään hyvä, että ihmiset joskus joutuu pohtimaan elämäänsä. Jotkut syvemmältä ja jotkut pintaraapaisuna, mutta kuitenkin.

Mulle ittelle sattui sellanen vuosi taakse mun jutuissa, että se ihme kyllä mahtuu tarkasteltavaksi just noihin keinotekoisiin aikarajoihin, jotka vuosi 2007 asetti. Sen tapahtumat ovat pakottaneet syväluotaavaan itsetutkiskeluun ja siksi se oli monella tapaa kasvattava ja silmiä avaava vuosi. Tietty monet, jossei jopa suurin osa asioista on tapahtunut mun elämässä jo kauan ennen kuopattua vuotta. Mutta samalla tavalla niitten vaikutusta siihen, että kuka mä olen ja miksi, en ole pohtinut kunnolla koskaan ennen. Olis kyllä pitänyt, sen sijaan, että on vaan tempoillut eteenpäin ja lykännyt kaikkea pois ajatuksista "Sitku-ajatuksilla". Mä mietin tätä sitku mä olen valmistunut, sitku mulla on työpaikka, sitku mä olen suhteessa, sitku mä olen sinkku, sitku mulla on sellanen ja sellanen kämppä, sitku mä olen sitä ja tätä ja tota. You get the picture.

Kriisi, joka aiheutti ajatuslumipallon liikahtamisen, oli vuoden alussa tullut ero siitä Eksästä. Vaikka jo pitkään, oikeastaan aika alusta suhteen olemassaolosta asti, olin ajatellut, että ei se ollut sellanen suhde, joka kestäisi for a lifetime, niin silti siihen ihmiseen kaikkien vaiheitten jälkeen kasvoi niin kiinni, että kun se multa riistettiin, tuntui ihan mahdottomalta nähdä, että millaisen suunnan elämä ottaisi siitä eteenpäin. Erosta toipumisen alkaminen ja ajatteluprosessin alkuunpääseminen otti kuitenkin aikaa, koska ensin vaan keskityin syyttelemään ja syyllisten etsintään. Syytin Eksää suhteen rumasta lopetuksesta, vastuunpakoilemisesta ja vellihousuratkaisusta. Syytin itteäni monestakin asiasta, jonka tajusin kyllä olevan syynä siihen, että se teki ratkaisunsa ja toimi niinkuin toimi. Joskin vasta myöhemmin osasin ajatella itsessäni olevan syitä syvemmällekin menevinä ja silleen, että ne syyt ja vastuu niistä ihan todella oli mussa. Pitkään mä niitä ittessä olevia syitä perustelin sellaisiksi, että tein ja toimin kuten tein, koska Eksä sitä ja tätä ja tota, tai että sen olis pitänyt tajuta, miksi tein mitä tein. Että en teoillani oikeasti tarkoittanut sitä mitä ne kertoi. Syytin itteni kautta siis edelleen Eksää.

Maaliskuussa, niinkuin blogin lukijat sitten ovat saaneet seuratakin, tutustuin Äksään, ja se rupesi kovalla kädellä kyseenalaistamaan mun ajatusmaailmaani. Se hoki koko ajan, kun oikein kapinoin ja kiemurtelin tajuamistyhjiössä ja kyseenalaistin, sekä sitä että itteäni, että asiat on just niinkuin niiden pitää, aina. Vaikka tuntuis vaikealta elää juuri siinä hetkessä, niin kuitenkin, siihen on vain luotettava, että kaikilla tapahtumilla elämässä on joku tarkoitus. Jota ei välttämättä tajua edes, kuin vasta sen jälkeen, kun elämä kulkee eteenpäin ja näyttää sen tarkoituksen. Toinen asia, josta käytiin kiivasta vääntöä, oli se, että kovasti syitä toisista hakeva ihminen hyvinkin usein projisoi omia heikkouksiaan siihen syytöksen alla olevaan. Kääntää omia virheitänsä ja heikkouksiansa koskemaan toista osapuolta, ja kiillottaa omaa sädekehäänsä siinä samalla ottamatta itse vastuuta konflikteista ja kahnauksista.

Vaikka Äksä onkin koko mun elämässä olonsa aikana aiheuttanutkin kovaa hyökytystä tunteitten heitellessä ilosta ja kiintymyksestä, rakkaudestakin, suruun, epätoivoon, pettymyksiin, kiukkuun, ja epäuskoon ja tekee sitä edelleenkin, on pitkälle sen ansiota, että mun ajatukset mun elämästä ylipäätään lähti käyntiin. Että tän vuoden aikana tajusin, että toisten syyttelyllä, olosuhteista syitä etsimällä tai muuten syiden ulkoistamisella ei pääse yhtään mihinkään. Että ainoa, johon voin vaikuttaa on minä itse. Oma toiminta ja oma suhtautumistapa siihen, mitä elämä tielle heittää. Se on sen ansiota paitsi kaiken sen takia, mitä mun ja sen välillä on näinä kuukausina tapahtunut, myös sen ihmissuhdettä Ex-Tyttiksen kanssa sivusta seuranneena. Muistakin kun voi oppia. Ja monet niitten riidat ja erot on ehkä vielä enemmän kuin Äksä itse pelkästään saanut mut tajuamaan mun omia heikkouksia ja virheitä, joita en ole ennen edes ajatellut olemassaoleviksi.

Aina voi jossitella, esimerkiksi tässä Äksäkuviossa, että JOS olisin ollut täysin toipunut mun erosta Eksän kanssa, kun tapasin Äksän, niin tuskin se olisi jäänyt mun elämään, kun kävi selväksi, että meistä ei tule pariskuntaa - siis sitä, mitä mä Äksästä olisin alunperin halunnut ihastuttuani siihen head over heels, ja voisin olla jossain ihan eri paikassa elämässäni nyt. Paremmassa tai huonommassa. Koska en ollut erosta toipunut, ajattelin, että ei uusi suhde tässä vaiheessa ole muutenkaan vielä toimiva yhtälö. Että mulle on ihan ok, että ollaan sitten "vaan" ystäviä. Ja siinä prosessissa, kun oikeasti ystävystyttiin ja tutustuttiin toisiimme, opin tuntemaan sen ihmisen, josta en enää voi enkä halua päästää irtikään. Joka siinä samalla toi mulle noita uusia kaavoja mun päähän, jolla kelata asioita. Eli kaikesta tilanteen mulle aiheuttamasta tuskasta huolimatta, joka on saanut mut niin monta kertaa miettimään pesäeron tekemistä, asioiden voi sanoa nyt olevan just niinku niiden pitää, kun olen kuitenkin tässä ihmissuhteessa "kestänyt" ja joskus tapellut itseäni vastaankin, kun on tuntunut oikein pahalta.

Taas vaihteeksi mainitsin Äksän menneen suhteenkin tässä blogissani, mutta sille on syynsä. Toisen jo mainitsinkin, eli sen, että sitä sivusta seuranneena mä olen oppinut itsestäni paljon. Toinen on sellainen, jota en oo täällä blogissa suoraan ennen maininnutkaan. Eli Äksän (ja mun) elämää seurataan hyvin tiiviisti tän blogin kautta, sen jälkeen kun mä ite heikkona hetkenä sillon way back then tein sen mokan, että annoin Äksälle tän osoitteen ja sen kautta se kulkeutui mm. sille Tyttikselle. Siihen asti tää mun blogi oli ihan täysin anonyymi, ja sellasta mun oli alunperin tarkotus pitääkin. Kun oli olemassa ihmisiä, jotka tiesi, että se olen just mä, jonka laiffista ne täältä lukee, se tietty muutti vähäsen sitä miten asioista kirjoitan. Kun nyt olen noista Äksän eroista täällä kirjoittanut, on kommenttia tullut Tyttikseltä kahteen otteeseen. Lisää syytöksiä ja selityksiä, aika vihaiseen sävyyn kirjoitettuna. Mä en ole niitä edelleenkään päästänyt julkisiksi, koska tää ei ole oikea areena noita asioita selvittää.

Ja toisaalta, ne asiat ei koskaan selvinnytkään siksi, koska yhä tuolla Tyttiksellä on kovin yksipuolisesti Äksää syyttelevä asenne ja ajatusmaailma koko niiden suhteen tapahtumiin. Asiat on just niinkuin niitten pitää, tämän niiden suhteen olemassaolon ja eronkin tiimoilta. Mutta että syyttämällä toista osapuolta kaikesta, näkemättä omaa osuuttaan kaikkeen ja projisoimalla omia heikkouksia koskemaan toista, ei tuota kokonaisuutta voi koskaan nähdäkään. Eli ei tuosta ihmissuhteesta voi edes selvitä sillä tavalla, että se antaisi uusia näkökulmia itseensä ja elämäänsä, ja antaisi rakennuspalikoita rakentaa uutta terveemmältä pohjalta kun on sen aika. Koska asiat on aina just niinkuin niiden pitääkin.

Se on välillä vaikea hyväksyä ajatuksena kokonaan ja pohjalle asti, tiiän sen itsekin, mutta I am working on it. Koska omaa elämäänsä taaksepäin katsoessa aina löytää sen punaisen langan kuitenkin, että mikä tarkoitus on milläkin ollut. Miksei niin sitten olisi nyt ja tulevallakin.

Äksästä sen verran, kun se "lukijoita" kuitenkin kiinnostaa, että sillä on uusi orastava ihmissuhde, josta saattaa tulla vakavakin. Jeps, näin pian eron jälkeen - mutta toisaalta, sehän joutui tekemään eroprosessia oikeastaan jo ihan suhteen alusta asti (viikko niitten yhteenmenosta oli jo eka "ero", toim. huom.), siksi sekin ehkä on pääsemässä niin nopeasti asian yli. Hyvä niin. Johtuu ehkä siitäkin, että se koko suhteen aikanakin näki Tyttiksessä samankaltaisuuksia menneisiin, arpia jättäneisiin parisuhteisiinsa, ja siksi ehkä ei koskaan sillä tavalla uskaltanut kiinnittyä tohon ihmiseen. Sitä ei Tyttis varmaan koskaan tajunnut. Näin luulisin. Ettei tuollaisessa hulluudessa, jossa riitaan tarvittiin vain yksi ja syyt löytyi aina vääntäen ja kääntäen toisesta, voi sanoa, että rakkautta edes oli olemassa. Sen olen jo kyseenalaistanutkin Tyttiksen puolelta, mutta ettei Äksän puolelta myöskään sitä oikeasti ollut. Jos oikeasti olisi rakastanut, ei tollasia epäilyksiä olisi ilmassa ollut sen puolelta alusta asti. Nää mietinnät ei ole mitään, mistä oltaisiin Äksän kanssa juteltu vasta nyt kun ero oikeasti jo tapahtui, vaan ekan kerran se jutteli nää mulle sillon viikko siitä, kun ne oli mennyt yhteen. Siksi mun olikin välillä aika vaikea sivustaseuraajana koko suhdetta edes tajuta, kun samat asiat kiersi kehää koko ajan, jotka oli jo ääneen lausuttu ihan alkumetreillä. Narsistisesti käyttäytyvän ihmisen aiheuttama tunnekoukku on ihan eri asia kuin todellinen rakkaus, mutta koukuttaa ihan samalla tavalla. Siksi kait tossakin veivaamisessa asiat oli just niinku niiden pitikin, vaikka se loppui juuri sillä tavalla kuin se alku ennustikin, ja otti mun mielestä ihan liian kauan aikaa. Se vaan kai tarvittiin siihen, että ne pystyi irrottautumaan.

Mulla ittellä on vähäsen taas negafiiliksiä monestakin syystä, mutta pakko ajatella, että asiat on niinkuin pitää, ja toimia sen mukaan. Siltoja tarttee sytytellä.