Ihan ok blääh -fiiliksiä

Kaikki on ihan tosi ok, paremmin kuin pitkään aikaan oikeastaan, moniin suuntiin, mutta silti on jotenkin aika blääh -fiilis. Mä oon muutaman päivän ajan ollut ihan yliväsynyt, johtuen liian lyhyistä yöunista ja toisaalta varmaan siitäkin, että joku tauti uhkaa pukata ylle. Kurkku on kuin raastinrauta, kipee ja karhee. Kunhan ei nyt ihan totaalisesti sairastuis, kuumeet ja kaikki. Sillä tavalla kipee mä en oo pitkään aikaan ollutkaan, vaikka sairas olenkin. Muhun ei flunssat ja sen sellaiset iske juuri koskaan petiin asti vievinä versioina.

Blääh-osastolle menee myös yhdistysaktiivin (=minä) pakollinen paskaa niskaan -kuorma, joka tässä velloo yllä, taas vaihteeksi. Ei ihan syyttä, aikataulut joittenkin hommien kanssa on vähän venynyt ja niin edelleen, mutta enivei. Ei ehkä ihan kuohunnan verran kuitenkaan... Mutta tähän puoleen olen kyllä jo niin tottunut ja hommassa kovettunut, että kyllä tää tästä, tiedän sen, ja siksi ei vitutakaan ihan niin lujaa kuin joskus ekoja kertoja tällaseen törmätessä.

Hyvin blääh on myös se, että lauantain deitit loverboyn kanssa on vaakalaudalla peruuntua. Ja ennenkuin kaikki lukijat aattelee, että anna nyt jo tollasen kuspään olla, taas se peruu, taas se muuttaa, niin ei nyt oo kyse mistään sellasesta hatarasta, vaan on ihan kunnon syy. Sille tulee koiranpentu, ja sen hakureissuun voi tuhraantua aikaa sen verran, että aikataulut mun tulon suhteen kusasee. Ja kun kuitenkin joka tapauksessa kerkeisin olla siellä hyvin lyhyen ajan, niin eipä se nyt oikeesti maailmaa kaada, vaikka deitit siirtyiskin viikolla eteenpäin. Mutta kaataa se vähän kuitenkin. Olis niin kiva tavata enemmin kuin myöhemmin. Saada sitä seksiä, joo kyllä, sehän on tän meidän homman virallinen määritelmä, on on. Mutta myöskin, ehkä, päästä vaan jonkun syliin hetkeks, tuijotella silmiin, halailla ja sen sellasta lämpöä ja läheisyyttä... (Joo, voi HITTO taas näitä ajatuksia!)

Kuten eilisestä bloggauksesta voitte ehkä lukeakin, mun vakaa usko mun omaan teflonpinnoitteeseen vs. Äksä alkaa ihan vähäsen taas horjua. Joku anonyymi aikasemmin tuolla kommentissaan toivotteli, että osaisin pitää tän homman tosiaan vaan seksin asteella, että ei Äksä ole poikaystävämateriaalia, älä polta näppejäs siinä sillä asenteella, että sellasta toivoisit. Juu, voi olla, ehkä, maybe ja niin edelleen. Toisaalta, kaikissa ihmisissä on materiaalia poika-/tyttöystäviksi, jos vaan ne ite niin haluaa, ja sellanen sopiva halun kohde osuu paikalle. Mun yleisen näkemyksen mukaan siis, en nyt varsinaisesti viittaa tähän mun ja Äksän säätöön.

Miksi mun mieli sitten taas horjuu? Siksi, että se on ollut taas niin ihana, kiva, fiksu, ja jopa lämpösen olonen tähän suuntaan. Siksi, että ollaan puhuttu maratonpuheluita ja oltu tiiviimmässä yhteydessä ja oon jopa ihan vähän taas saanut oppia siitä lisää juttuja. Pikkumuruja, jotka tekee siitä entistä kiinnostavamman ja haluttavamman. Siksi, että mulla on sellanen olo, että sekin on ollut jotenkin avoimempi jutuissaan, eikä luikertele enää. Siksi varmaan myöskin, että mussa on tää "valuvika", että miehen, josta kiinnostuu, sen tarttee olla hyvin haastava, jopa mahdoton saavuttaa ja niin edelleen. Jotta olis mahdollisimman suuret tsäänssit saada näpeilleen. Ja tietty siksi, että se puhuu tasaseen tahtiin hempeitä mulle (vaikka tollaset pitäiskin olla kaikkein helpoin teilata, niin kyl ne vaan vähän ujuttautuu sisuksiinkin asti, ei voi mitään...).

No joo. Anonyymille huolehtijalle tiedoksi, että kyllä mä yritän edelleen parhaani mukaan suhtautua tähän tilanteen vaatimalla kepeydellä. Ei siis vakavuudella. Toi ehkä eniten mun päänsisässä tapahtunut paniikkihepuli oli ihan hyvä sellasena silmien avauksena, ja mä en ole enää mikään ihan naiivi pikkutyttö. Kyllä mä osaan pitää huolen ittestäni.

Kai?