Rakkautta, rakkautta vain?

Oma elämä on aika pausenapin takana, kutakuinkin tylsää arkea vaan, mutta just nyt tuntuu, että se on voi olla ihan hyväkin juttu, kun on sivusta seurannut, miten muiden elämät räiskyy. En mä sellasta haluaisikaan. Sanotaan sitä sitten pelkuruudeksi multa tai miksi vaan. Ehkäpä se onkin vaan järkevää, että sillon tällön vähän säästelee itteensä kaikkein kovimmilta kierroksilta - en mä sellasia edes kestäis. Ja en tiedä, pitäiskö kestääkään.

Yksi ihmissuhde (Äksän), jonka kuvioissa olen ollut tiiviisti jossen en nyt suoranaisesti mukana niin aitiopaikalla seuraajana, koska ollaan oltu enempi tai vähempi, kaikesta huolimatta ja niin edelleen, niinkuin täältä on ollut luettavissakin, tekemisissä frendeinä. Voi olla vähän typerää edes kirjottaa toisten ihmisten asioista mun blogiini, vaikkei nää edes suoranaisesti mulle kuulu, mutta aion nyt uhallanikin tehdä niin, koska aika paljon ajatuksia herättää näköjään mussakin, kun mulle tärkeetä tyyppiä on viety kuin pässiä narussa. Voi sitä muittenkin virheistä varmaan oppia. Ainakin toivon niin. Jos ei muuta, niin sitä jollakin tapaa kirkastuu entisestään se, että mitä sitä jonkun tulevaisuuden kulman takana venaavalta parisuhteeltaan toivoo ja haluaa, ja ennen kaikkea se, mitä siltä EI halua.

Kirjotin joskus keväällä mun kelauksiani ihmissuhteista ja nää aatokset kyllä on tässä tota myllytystä sivusta seuratessa kirkastunut potenssiin sata. Voi olisipas toi kristallinkirkas ihannekuva sitte joskus mulle sellanen johtotähti, joka auttais onnistumaan, kun sopiva targetti pöllähtää mun eteen! Keep my fingers crossed.

Surettaa ja kauhistuttaa, näin sivullisenakin, millasta Rakkaus-sanan raiskausta jotkut ihmiset ihmissuhteissaan tekee. Ja jos ei tee sitä tahallaan, niin eivät kyllä sitten ainakaan omaa pienintäkään käsitystä siitä, että mitä tarkottaa, kun rakastaa. Ei se riitä, että sitä hokee ja vakuuttaa sanoissaan. Sen pitäis näkyä sitten teoissakin. Ei rakkaus ole kulissi, se on sisältö.

No tai siis, voin lopettaa hymistelyn, Äksän suhteestahan tässä oli kyse, ja siis toi edellinen, se koski sitten sitä sen Tyttistä. Tai ex-sellasta. Juu, I know, oon aika vaarallisilla vesillä, kun ulkopuolisena arvioin muitten ihmissuhteita, niin kaikki aina on, jotka ei niitä itse elä, mutta sanotaan nyt tässä heti, että tottakai tajuan, että pakko siihen on olla mahtunut monta hienoa hetkeä ja paljon sellasta, jota ei ulkopuolisena voi edes tajutakaan. Of course. Vaikka tässä asemassa koko tänä aikana noita kuvioita seuranneena ja keskusteluja Äksän ja jopa kertaalleen sen Tyttiksenkin kanssa käyneenä (nii-i, kelatkaa!), on aika helppo toisaalta myös sanoa, että told you so. Yhdellä tavalla sivusta on kirkkaampikin nähdä, kun ei ole niillä tunteilla kiinni siinä jutussa ite.

Tolla edellä tehdyllä disclaimerilla en siis lainkaan edes ota esille niitä positiivisia asioita siinä suhteessa. Tietty niitä oli, ei kai sitä suhdetta muuten olis ollut. Paskat vaan kaatu keittäjänsä niskaan ja peitti alleen sen kaiken kauniin.

Tämäkö rakkautta? Suhde oli koko kesän On/Off parin viikon - kuukauden sykleissä, koska aina konfliktien kohdalla Tyttis pakkasi laukut ja lähti. Hylkäsi koko jutun, hylkäsi Äksän. Hylkäsi ensin asettaen kiristyvää kontrollia Äksän tekemisille, koska ilman mitään syytä Äksään ei ollut luottoa ollenkaan, niinä aikoina kun suhde oli On. Johon kuului kesän edetessä esimerkiksi sitten se, että mä olin ns. Kieltolistalla. Asia, josta henkilökohtaisesti voisin jopa olla ko. henkilölle tuohtunut, jos jaksais ja viittis, sen yhden yön jälkeen, kun yritin niitten välejä paikkailla puhumalla ihan vilpittömästi sen suhteen puolesta, vaikka se tarkotti sillä samasella hetkellä aika rajua ittensä ja fiiliksiensä sivuunpistämistä. Mutta niinhän ystävät on valmiita tekemään. Joten thanks for the trust vaan! Sellasenaan tollanen käytös on ihan käsittämätöntä ihmiseltä, joka tuntee Äksän varmasti parhaiten maailmassa ja jonka sen takia, jos väittää rakastavansa, pitäisi tietää, että sen todellakin olisi ollut helppo luottaa. Rakkaus on just luottamusta.

Mä tajuisin vielä sen, että ihmiset saattaa suhteen alussa myrskyillä ja hakea rajojaan ja paikkaansa toistensa suhteen riidoin ja yhteenotoin, jos ne asiat tapeltaisiin kerralla läpi, selvitettäisiin ja sitten jos niikseen tulee, niin uusi riita sitten jostain muusta asiasta. Nää vaan kiersi aina samaa kehää, aina samoista syistä, eikä voi sanoa, että tilanne olisi selkiytynyt vaan paheni vaan. Viimesinkin konflikti oli ihan samoilla kaavoilla, ja sen seurauksena ei oo enää vaikeeta ollenkaan hahmottaa, ettei tossa ollut sitä kovasti sanallisesti vakuutettua rakkautta koskaan olemassakaan.

Tyttiksen toimesta Äksä mustamaalattiin ihan hirviöihmiseksi koko sen lähipiirille. Niillä on nyt olemassa mielipide siitä, HYVIN negatiivinen ja vihamielinen, vaikka kukaan niistä ei ollut koskaan edes tavannut / nähnyt / puhunut Äksän kanssa, ikinä. Eli ihan Tyttiksen muodostaman mielikuvan varassa ne suurinpiirtein vihaa Äksää. Joka toisessa lauseessa Tyttis sitten tässä ton viimesen yhteenoton jälkeen vakuuttaa sanoillaan sitä, että rakastaa Äksää eniten maailmassa koskaan ikinä, ja joka toisessa lauseessa kertoo, että yhtälö on mahdoton seurustelun jatkumiselle, koska kaikki muut hänen elämässään on sitä mieltä, että Äksä on monsteri. Nii, kenen vika? Kuka tekee noin ihmiselle, jota väittää rakastavansa, että toisella suulla levittää sitä mitä suurinta paskahuttua ja toisella suulla sitten niin kovasti muka rakastaa? On kai omasta mielestään vielä suuri ihminen, kun kuitenkin pystyy tollasta karmeutta rakastamaan... Jep jep.

Mustamaalaus nimittäin tuotti tulosta ihan kympillä; kun Äksä ja Tyttis oli nähty yhdessä autoilemassa ton yhteenoton jälkeen, niin iso pyörä pyörähti, ja sopassa on mukana Tyttiksen ex, joka uhkaa huoltajuuskiistalla, jos Tyttis on tekemisissä Äksän kanssa, ja äiti, joka nyt epäilee jokaista sanaa Tyttiksen suusta, koska se oli sinne suuntaan valehdellut, ettei enää ole Äksän kanssa tekemisissä. Joo, senhän oli pakko, koska sehän on niin hirvee... Ihan kauhee kalabaliikki ja ei, suhteen jatkuminen ei todellakaan ole enää mitenkään mahdollista, ton ulkopuolisten kuohunnan takia, jos sitä nyt joku sais päähänsä vielä yrittää. Surkeinta sitten vielä kaiken lopuksi on, että edelleen, Äksä on niin syyllinen, kaikkeen, edelleen, vain ja ainoastaan. Tyttiksen virallisen version mukaan siis.

Nii. Rakkautta, no matter what? Ehdollista rakkautta, ehkä. Mutta rakkaus ja ehdot, ei ne mahdu samaan lauseeseen.

Did you?

It's not the tree that forsakes the flower
But the flower that forsakes the tree
Someday I'll learn to love these scars
Still fresh from the red-hot blade of your words

How blind can you be, don't you see
that the gambler lost all he does not have

Did you ever hear what I told you
Did you ever read what I wrote you
Did you ever listen to what we played
Did you ever let in what the world said
Did we get this far just to feel your hate
Did we play to become only pawns in the game
How blind can you be, don't you see
You chose the long road but we'll be waiting

Bye bye beautiful

(Nightwish - Bye Bye Beautiful)

Se olis kaikkein viisainta tai kaikkein tyhmintä sanoa byebye. Ja se tekis mut joko onnellisemmaksi (ajan kanssa ainakin) tai hirveen onnettomaksi pitkäksi aikaa.

Mutta paskaako edes pohdin, ei oo ees mun kädessä. Senkin vois tietty muuttaa.

Voi kyynel.

Reality bites

Pitkä viikonloppu takana, joka meni reissussa Englannissa. Oli kivaa, tsirp-tsirp-tsirputtelin vailla huolen häivää hymy huulessa koko ajan, tuttujen ja tuntemattomien kanssa ympäri maailmaa kanssa sosialisoiden, pikkupöhnässä almost all the time.

Nyt kotona taas ja korttitalo on kai romahtamispisteessä. Mä en saa öisin nukutuksi, päivät olen koomaväsynyt, en syö just ollenkaan, kun ruoka takertuu kurkkuun ja paino putoo (mikä sinällään ei tietty ole mikään huono juttu, onhan tossa ympärillä tota laardia, jonka sietääkin lähteä, mutta ei tällanen mitään terveellistä ole), polvi on paskana ja kipee, itkettää koko ajan, sydämessä on ihan kuin olis joku rytmihäiriö, kun tuntuu kuin se sillon tällön tasasesti ottais parit extraläpätykset.

Ja kaiken lisäksi tappelen, otan yhteen tai olen muuten vaan välit pausella melkein kaikkien ihmisten kanssa mun elämässä. Sellastenkin, joitten kanssa oon ajatellut, että konfliktin aikaansaaminen ei ole edes mahdollista. Ihan samasta syystä vieläpä. Kun oon kertonut, että joku juttu ei tunnu mun mielestä kympiltä, vituttaa, ärsyttää ja sen sellasta. Kun en ookaan pelannut ihan samalla tavalla mukana, kuin kaikki on aina tottunut, että mä teen, kuten oon aina tehnyt. Nyt mä olen The Bad Guy, kun otan kantaa oman itseni puolesta. I guess I am not supposed to. Mun omasta (tietty hyvin subjektiivisesta) mielestä mä en ees ole ollut mitenkään härski, ilkeä tai whatever.

Väärinymmärretty olo. Tai sitte en osaa olla objektiivinen ollenkaan, ja oon vaan marttyyri.

"I'm just a soul whose intentions are good. Oh Lord, please don't let me be misunderstood."

Rakkiriepu

Dogi, jota ei sen isäntä ikinä kehu tai taputa. Ja silti se heiluttaa sille isännälleen häntää. Tai onks se niin, että se heiluttaa sitä häntää juuri siks. Whatever, mutta mä luulen tietäväni, miltä tollasesta koirasta tuntuu. Not necessarily a nice feeling. Tarttee taputella omaa enempi.

Ittekseni mun tarttee miettiä, että

a) kehuja kerjätäksenikö mä heilutan häntää?
b) tarviinko mä niitä kehuja, vaikka mä heilutan häntää, jos ite tiiän oman "erinomaisuuteni"?
c) kannattaako ylipäätään heiluttaa häntää?

Blääh. Mun Sielun Peilikin on särki, ja toisessa silmässä verenpurkautuma, joka on ilmestynyt siihen out of nowhere baarireissun aikana. Karseen näkönen. "No en oo saanut hittiä, eikä oo tapahtunut mitään..."

Pikkusta henkistä töyssyä lukuunottamatta, that is. Paskaakin paskempi maanantai.

Nix

Hyvää ruokaa, punkkua, kiinnostavaa keskustelua, naurua, ihana ihminen, silmänruokaa, halipus-läheisyyttä.

Ja aivot, jotka raks-raks-raksuttaa sitä kuviota, joka tekee yhtälöstä "on yhtä kuin epätosi" -lopputuleman. Tietoisuus, joka tekee sen, että en vaan ollut kympillä mukana, liian varuillani, liikaa shittiä siinä välissä, vaikka ei koko aihetta edes sivuttu.

Treffit Umpikujamiehen kanssa siis.

Maybe in other life.

It's raining men

Mun koneellekin ne jo tunkeutuu. Läppäri on ollut yhdistettynä uusien kuvioitten myötä muuhunkin kuin tuttuun ja turvalliseen koti-WLANiin, ja sinne on ilmestynyt päivän aikana folderit SharedDocs on Jukka ja SharedDocs on Teemu (ja siis konetta ei oo käyttänyt kukaan muu kuin mä). Mitvit? Kuka perkeleen Jukka ja Teemu, ja mitä helevettiä ne tekee mun tietsikalla? Tarkottaaks toi sitä, että joku yrittää haxoroida itteensä mun koneelle? Hmm. Mun tietoturvatoimet oli yhtä kuin heittää ne roskakoriin ja tyhjentää se, mutta kaipa tosta täytyy joltakin kysyä, että whatta fuck.

Joo. Äidin puhelun lopuksi sanoma "Pidä ittestäs huolta" sai itkun kurkkuun for no reason. Mä yritän.

Roskakori

Anonyymi -H- kirjoitti viime postaukseen kommentin, että no way mä saa pelastaa itteeni, eli siis pelkuroida. Parempi kokea ja tuntea, kuin peruuttaa kaikesta pois.

Joo, ihan mun ajatuksia. Allekirjoitan. Periaatteessa. Mä vaan jotenkin näen tässä hommassa niin paljon sellasia aineksia, että mä olen taas ennen pitkää tilanteessa, jossa mun korvaan kaadetaan tunnehuttua, joka ei edes koske mua. Ja kuuntelen sitä, koska mä kiinnyn ihmisiin, jotka pääsee mua lähelle, ja luulen sillä auttavani ja osoittavani, että se toinen on tärkeä. Ja samalla oletan tietty, että olen sille toisellekin tärkeä, myös jotenkin muuten kuin vaan sinä fiilisroskiksena. Sille en voi mitään, enkä halua voidakaan. Samoja aineksia, kuin Äksäkuviossa. Jossa otin henkisesti aika kovaa turpaan. Syystä ja syyttä, ihan sama se, mutta turpaan. Tärähti sen verran, että mä kokoilen itteeni sen jäljiltä, jotta tärinät lakkais. Lakkais tuntumasta surulliselta ja pahalta.

En siis tiedä, uskallanko TAAS laittaa itteeni niin alttiiksi tolle kaikelle. Koska chances are so big, että just noin se tulee menemään. Plussapalleroina vielä sitten kaikenlaisia kaveriporukkahankauksia, joita tosta jutusta vois myös aiheutua. Plop plop.

No mutta, enhän mä nyt tietty ihan lälläri ole. Kyllä me jo ollaan treffit sovittu. Katotaan sitte, pikkuhiljaa.

Iso kerros taas vaan sitä teflonia pintaan. Vaikka ei millään jaksaiskaan.