Tuli noista kaikista viime aikoina käydyistä itsetutkiskeluista mieleen, että jos kovin muuttaa omaa ajelutapaansa erilaisten tilanteitten ja tuntemusten myötä, niin onko siinä vaarassa menettää itseytensä loppuviimeksi? Jos modaa ja mukautuu liikaa? Teenkö mä niin? Otan liikaa omalle kontolleni muitten takia, käännän liikaa asioita itteäni vastaan ja mun heikkouksiksi, saamatta aina ihan yhtä paljon takasin päin?
Kyllä kai tässä aika tarkkana saa olla ja kuulostella itseänsä, että oikeesti kyse on positiivisesta. Kasvusta ja sellasesta. Ettei mene ihan sätkynukkeiluksi. Toisaalta mulla on aika pieni tarve enää nykyään yrittää miellyttää ketään muuta kuin itteeni. Silleen hyvällä tavalla, että mä olen mä, ja kelpaan tai en kelpaa sellasena kuin olen. Liikaa siihen takertuminen on tietty vaan ääliömäistä, kyllä sen on kestettävä tarkastelua ja peiliin katsomista sillon tällön.
No, niin kauan kuin tasapainossa pysyy, kaikki on paremmin kuin hyvin. Mutta se vaatii raakaa rehellisyyttä ittellensä.
Jatketaan tunnustelua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mikä se semmonen itse on? Mä en oikein tiedä. Tuli vaan mieleeni, että jos joku on niinku pohjimmiltaan sätkynukke? Eli on tuuliviiri IHAN ITE. Onks se mahdollista?
Mäkin kyllä ITE kannatan tasapainoa.
Heh, ihan hyvä kyssäri! "Itse" on mun mielestä jotain sellasta, joka toisaalta on olemassa ihan alusta asti, mutta joka myös hahmottuu pikkuhiljaa elämän elämisen myötä. Muotoutuu omista tavoista reagoida erilaisiin tilanteisiin mitä matkan varrella tulee vastaan ja niistä ajatuksista ja tuntemuksista, joita niitten takia ajattelee. Jotka sitten antaa taas kasvualustaa ja tarttumapintaa sille omalle arvomaailmalle ja itsetuntemukselle, kun uusia tilanteita tai vastaavia tulee vastaan. Toisaalta jos toi mun edellä väittämäni pitää paikkansa, niin sittenhän se tarkoittaa sitä, että se "Itse" on valmis vasta kun jo maataan kuolinvuoteella - ja miten sekin kokemus vielä kasvattaa, en tiedä.
Jos Sätkynukke-Itse voi hyvin sillä tavalla toimiessaan, niin mikäs siinä - mä kyllä ajattelin termin sillä tavalla, että sellanen yrittää vähän niinkuin rakentaa sitä omaa Itseänsä muitten kautta, ts. ei osaa tunnistaa sitä, että mitä oikeesti ite tahtois ja toivois, ja pyrkis sitä kohti. Ja nähdäkseni se on aika haavottuvainen tilanne, koska ei muitten varaan voi omaa hyvinvointiaan rakentaa.
Tasapaino on kai paras. Ei kai hyvinvointia voi pelkän ittensäkään ja omien haluamisten varaan rakentaa?
Lähetä kommentti