Rare or just plain stupid?

Vai ei kumpaakaan? Ihan tavallista? Naiivia? Vai mitä?

Siis se, että ystävän puolesta haluaa tehdä asioita. Auttaa, tukea, olla olemassa, kunnioittaa ja tykätä ja hyväksyä just sellasena kuin ne on, mitä tahansa, kun on tarvis ja siihen pystyy? Eikö ystävät ole juuri sitä varten? Eikö se just ole ystävyyden "määritelmä"? Eikö se ole just SE JUTTU, joka erottaa ystävät pinnallisemmista tuttavista, niistä joilla ei oikeasti ole niin väliä?

Mä olen aina ajatellut asian noin ja yrittänyt mun ystäville, niille harvoille oikeille sellasille, toimia sen mukaan. Taas sellasta Action Speaks Louder Than Words -meininkiä. Tekeekö se sitten musta tyhmän, naiivin, jopa läheisriippuvaisen tai jotakin sellasta? Tekeekö se musta marttyyrin, että ajattelen myös, että Mun Ystävät ajattelisi asioista samalla tavalla, ja toimisi sen mukaan?

Ihmetyttää, koska "Mun Ystävyyttä" (TM), ei ole tulkittu parissakaan otteessa viime aikoina lainkaan noilla spekseillä, joita mä tossa luettelin. Onko tää maailma oikeesti niin itsekkäitä ihmisiä täynnä, että ystävyys onkin jotain ihan muuta? Kulutushyödyke ja huvi, ilman sen syvällisempää sisältöä? Tai jopa niin, että ystävyyden tekojen motiiveiksi laitetaan jotain Iivil -juttuja, että niillä olisi joku tarve loppujen lopuksi vahingoittaa sitä, johon ne kohdistuu?

Pettymyksiä ja ihmetyksiä.